Demokratia on surkea hallitusmuoto

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa jälleen kerran Suomen kansan laaja enemmistö on äänestänyt samoja puolueita, jotka ovat olleet aiheuttamassa Suomen suvereniteetin menetystä EU:lle, talouden alasajoa sekä jatkuvaa velkaantumista. Tämä kuvaa karua todellisuutta kansan kyvystä valita itselleen päättäjät. Demokratia on kuitenkin iskostunut osaksi suomalaista ja länsimaalaista identiteettiä viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Siitä on tullut tabu, jota ei saa kyseenalaistaa. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin vain illuusio kansanvallasta, joka ei millään tavalla takaa sitä, että asioita ajettaisiin kansan parhaaksi. Päinvastoin, demokratian aikakausi länsimaissa on ollut nimenomaan plutokratian voittokulkua ja kansainvälisen finanssieliitin mahtiaseman voimistuessa demokratian mielekkyyttä on voitu perustella materialistisen hyvinvoinnin murusilla, joita on tippunut rahaeliitin kaappaamasta kakusta samalla kun valtioita ja ihmisiä on ajettu velkaorjuuteen.

Miksi demokratia ei voi toimia käytännössä?

Suurimmalla osalla tavallisista ihmisistä ei ole normaalin arjen ja työnteon ohessa riittävästi aikaa perehtyä talouteen ja valtionhallintoon liityviin asioihin. Monilla ei ole edes minkäänlaista kiinnostusta näitä asioita kohtaan, vaan käyttävät ennemmin vapaa-aikansa tosi-tv viihteen ja muun hömpän ääressä. Miten voidaan silloin perustella, että nämä ihmiset ovat oikeita päättämään ja valitsemaan kansakunnalle päätöksentekijät ja ne poliittiset sekä taloudelliset linjat, joita he edustavat?

Kuinka moni äänestäjä tietää esimerkiksi mikä on Euroopan Vakausmekanismi (EVM) tai mikä on Lissabonin sopimuksen sisältö ja mitä ne merkitsevät Suomen kannalta. Väittäisin että ei kovinkaan moni. Miksi siis tällaisten ihmisten, joilla ei ole päätöksentekoon riittävät tiedot, tulisi päättää asioista ja valita maan johto. Nythän suurimman osan äänestypäätös ei perustu niinkään fakta-tietoihin, vaan enemmänkin äänestetään tunne- ja mielikuvien perusteella. Esimerkiksi jotain puoluetta saatetaan äänestää, kun suvussa on aina näin tehty tai jonkin puolueen kuvitellaan ajavan omaa etua tai oman sosiaaliluokan etua. Tässä kohtaan mennään jo pahasti metsään, sillä valtionjohdon pitäisi ajatella koko valtion eli siis koko kansan etua, eikä lobata jonkin tietyn ryhmän puolesta toisia vastaan. Oikeanlaisessa valtionhallinnossa ymmärretään kaikkien yhteiskunnan ryhmien tärkeys ja niiden vaikutus yhteiskunnan toimivuuteen. Sen sijaan nykyinen puoluepolitiikka johtaa vastakkainasetteluihin eri ihmisryhmien välillä. Tämä ei lopulta hyödytä ketään muuta, kuin kansainvälistä finanssieliittiä, joka rahoituksen tuoman vaikutusvallan ja hyvävelijärjestelmän ansiosta saa parhaiten edistettyä omaa agendaansa.

Ihmisten poliittinen muisti on hyvin lyhyt. Kuinka moni muistaa mitä päätöksiä kukin kansanedustaja tai puolue teki viimekaudella, sitä edellisellä kaudella tai vielä sitäkin edeltävällä kaudella? Ei kovinkaan moni. Näin ihmisten muisti antaa monet poliitikkojen virheet anteeksi ja aina samat edustajat ja puolueet valitaan vuodesta toiseen uudestaan valtaan, vaikka olisivat tehneet kansalle erittäin haitallisia päätöksiä, kuten esimerkiksi rahanluontioikeuden antamisen omalta keskuspankilta yksityisille kansainvälisille pankeille, jotka nyt sitten velkaorjuuttavat valtiota ja kansaa. Tämä kaikki johtaa siihen, että poliitikot eivät joudu helposti vastuuseen virheistään, mikä omalta osaltaan avaa lisää mahdollisuuksia korruptiolle ja rahanvallan palvelemiselle sen sijaan, että kaikessa päätöksenteossa aina ajettaisiin kansan etua.

Kuinka moni äänestäjä ottaa selvää äänestämänsä ehdokkaan taustoista? Onko ehdokkaalla oikeasti minkälaiset valmiudet tehdä päätöksiä Suomen kansan hyväksi? Onko hänellä sidonnaisuuksia hyvävelijärjestelmään tai johonkin muuhun sidosryhmään? Minkälaisia päätöksiä kyseinen edustaja on tehnyt eduskunnassa aikaisemmin? Jos nämä tiedot eivät ole selvillä, niin silloin ei pitäisi äänestääkään.

Sokkona äänestäminen niin sanotusti fiilis-pohjalta on lopulta suuri karhunpalvelus itselleen ja koko kansalle.  Tällä tavalla ei mitenkään voida saada oikeita ihmisiä tekemään oikeita ratkaisuja valtion hallintoon.

Äänestäjä ei voi mitenkään tietää varmuudella saako hänen äänestämänsä ehdokas tai puolue rahoitusta ja tukea kansainväliseltä pääomalta. Tällöin on todennäköisempää, että kyseinen edustaja ja puolue ajaa enemmän sponsorinsa asiaa kuin yksittäisen äänestäjän etua. Poliitikko pyrkii rakentamaan poliittista uraa. Valtionjohtaja ja -asioidenhoitaja sen sijaan ensisijaisesti tekee työtä kansan eli valtion hyväksi. Tämän vuoksi poliitikot ovat huonoja valtionasioidenhoitajia ja sen tulokset ovat vuosi vuodelta selvemmin nähtävissä.

Joskus demokratiaa puolustellaan sillä, että se on länsimaiden vaurauden perusta. Tämä väite ei pidä ollenkaan paikkaansa, sillä demokratialla on tämän asian kanssa hyvin vähän tekemistä. Materialistista vaurautta saadaa tekemällä tuottavaa työtä tai ottamalla velkaa, jolloin tuottava työ pitää siis tehdä tulevaisuudessa. Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän keskiluokkien vaurauden nousu on juuri perustunut tuottavuuden ja velan kasvuun. Demokratiaahan näissä maissa ei ole, sillä Venäjälläkin se on tunnetusti korruptoitunutta näytelmää.

Suomessa keskiluokan vauraus perustuu nykyään pitkälti velkaantumiseen ja sen kautta saavutettuun materialistiseen hyvinvointiin. Jatkuvassa oravanpyörässä juokseminen ja velkaorjuuteen perustuva talousjärjestelmä, joka on tuolileikki, johtaakin sitten vastavuoroisesti stressiin, henkiseen pahoinvointiin ja putoamiskamppailuun, jossa on koko ajan tehtävä lujemmin töitä, tai joutuu liittymään työttömien kasvavaan armeijaan.

Länsimainen demokratia on peräisin valistuksen ajoilta. Koko valistus-liike oli käytännössä kansainvälisen juutalaisjohtoisen rahaeliitin käynnistämä hanke, jolla saatiin raivattua pois tieltä useiden valtioiden silloinen valtarakenne ja täten vahvistettua rahan valtaa. Demokratia on osa kommunismin liberalistista huijausta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikki saavat äänestää. Kaikilla ihmisillä on toki sama ihmisarvo, mutta muuten ihmiset ovat hyvin erilaisia. Tasa-arvo ja tasapäistäminen sen sijaan johtaa ongelmiin. Kaikki ihmiset eivät sovellu kaikkiin tehtäviin yhteiskunnassa. Demokratia johtaa kansan hajaannukseen, kun jokaiselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Mitä useampi kokki, sitä surkeampi soppa. Jokaisella ihmisellä on omat mielipiteensä ja mielihalunsa. Kun näiden mielihalujen annetaan olla ohjaavana tekijänä kansakunnan suunnan määrittämisessä, niin silloin lähdetään helposti menemään väärään suuntaan.

Demokratiasta aiheutuva kansan hajaannukseen johtava puoluepolitiikka sopii hyvin kansainväliselle finanssieliitille. He voivat ujuttaa omia asiamiehiään eri puolueisiin sekä sponsoroida käytännössä kaikkia puolueita. Tämä siis mahdollistaa hallitun opposition, jolloin mitään oppositiota ei oikeasti ole edes koskaan olemassa muuten kuin ihmisten mielikuvissa. Kun ihmiset kyllästyvät yhteen puolueeseen ja sen harjoittamaan politiikkaan, niin sitten he äänestävät toista puoluetta seuraavaksi, joka lopulta kuitenkin jatkaa lähes samalla linjalla kuin aikaisempi vallassa ollut puolue. Tästä johtuen suuria muutoksia kansan eduksi ei koskaan juurikaan politiikassa nähdä harvoja kosmeettisia etuja lukuunottamatta, joita silloin tällöin ripotellaan joillekin kansanryhmille. Tämä on ollut selvästi näkyvissä myös Suomessa, jossa kaikki kolme suurinta puoluetta ovat noudattaneet lähes samaa talouspolitiikkaa ja kannattaneet yhdessä rintamassa Euroopan Unionia ja Euro-valuuttaa, jotka vain takaavat vallan siirtymisen yhä enemmän kansalliselta tasolta kansainväliselle kentälle, jossa kansainväliset rahoittajat ovat vahvimmillaan. Mitään muutosta tähän ei kannata Suomessa odottaa niin kauan, kuin itse valtiojärjestelmässä ei tapahdu muutosta. Esimerkiksi protestipuolueena suurten joukkoon noussut Perussuomalaiset on nykyään myönteinen EU:lle ja Eurolle, eli siis palvelevat enemmän kansainvälisiä rahoittajia, kuin Suomen kansaa. Eräässä haastattelussa Timo Soini mainitsikin suoraan, että nykyistä rahajärjestelmää ei voi kyseenalaistaa, koska ne jotka sen tekevät ovat vaarassa. Perussuomalaisista ei siis ole pelastavaksi enkeliksi Suomelle, mutta kuinka moni äänestäjä on tästä tietoinen, kuinka moni äänestäjä on nähnyt tämän Timo Soinin haastattelun? Vastaus on, että ei kovinkaan moni ja jälleen kerran voidaan todeta, että näiden ihmisten ei tulisi äänestää, koska toiminnallaan he tekevät vahinkoa valtiolle ja siten lopulta myös itselleen.

Timo Soini talousdemokraatin haastattelussa:

Demokratia ja siihen liittyvä puoluepolitiikka johtaa rakenteelliseen korruptioon. Suomessakin puolueita tuetaan verovaroin, mikä on suorastaan käsittämätöntä. Kansan työnteolla siis varmistetaan, että samat virheitä tekevät poliitikot ja puolueet pysyvät paremmin vallassa jatkossakin. Valtion tärkeisiin virkamiestehtäviin nimitetään henkilöitä usein puoluetaustan pohjalta sen sijaan, että heitä nimitettäisiin heidän pätevyytensä tai korkean moraalin ja näyttöjen ansiosta. Jälleen kerran kansalla ei ole mitään tietoa näiden puolueiden virkamiesten sidonnaisuuksista hyvävelijärjestelmään tai kansainvälisiin rahoittajiin. Tämä johtaa siihen, että vallan tahtipuikkoa maassa heiluttaa todellisuudessa rahaeliitti ja kansanvallasta puhuminen on oikeasti surkeaa itsepetosta: kansainväliset rahoittajat tarjosivat ”keisarille” eli maan johdolle uudet vaatteet eli uuden hallitusmuodon, demokratian. Tämä kuulosti niin hienolta, että siihen oli niin mukava ja ”oikeamielistä” uskoa. Kuitenkin hetken järkeily ja asian tarkempi looginen arvioiminen osoittaa, että keisarilla ei ole vaatteita, eli maalla ei ole omaa hallitusmuotoa, vaan vallassa ovat juuri ne kansainväliset rahoittajat, jotka myivät onnistuneesti demokratian ajatuksen kansalle.

Nykyisiltä puolueilta on aivan turha odottaa ratkaisua tähän tilanteeseen, sillä nehän juuri elävät demokratiasta eivätkä tietenkään halua kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan. Monet ihmiset uskovat sokeasti demokratiaan, eivätkä suostu näkemään todellisuutta, niin kuin pikkupoika näki H.C. Andersenin sadussa, että keisarilla ei ole oikeasti vaatteita. Länsimaissa opitaan lapsesta asti, että demokratia on vapautta (vaikka se on vienyt vapauden velkaorjuuden myötä). Lapsena omaksuttua doktriinia on enää vaikea lähteä muuttamaan ja kyseenalaistamaan vanhemmalla iällä ja monet ihmiset eivät kykene näkemään tilannetta laatikon ulkopuolelta, vaan pitävät nykyistä järjestelmää itsestäänselvyytenä ja parhaana mahdollisena, mitä ihmiskunta on saavuttanut. Kiteytettynä siis suurin osa ihmisistä niin Suomessa, kuin muuallakin länsimaissa elää valheessa. Tämä valhe on valistuksen liberalismin (eli kommunismin) antama kirous länsimaisille yhteiskunnille. Demokraattisten valtioiden saavutuksia ovat olleet mm. ydiniskut toisessa maailmansodassa siviilikohteisiin, lukemattomat sodat 1900- ja 2000- luvuilla, ihmisten terveyden tekeminen liiketoiminnaksi mm. lääkebusineksen myötä ja kaiken kruununa rahanluontioikeuden luovuttaminen valtiolta yksityiselle finanssieliitille, joka näin lopulta orjuuttaa kaikki kansat ja ryöstää niiden kansallisomaisuudet sekä aiheuttaa miljoonien työttömyyden, valtavat tuloerot ja kansan kurjistumisen.

Edellä esitettyjen argumenttien pohjalta ei voida siis tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen, kuin että demokratia on erittäin surkea valtiojärjestelmä, joka lopulta palvelee vain pientä eliittiä, joka demokratian alunperin juuri tähän tarkoitukseen kehitti.

Demokratia1

Mitä demokratian tilalle? 

Demokratian puolustelijat tyypillisesti esittävät, että mitään muutakaan parempaa hallintojärjestelmää ei ole olemassa. Itseasiassa paljon toimivampi järjestelmä olisi hyvin helppo kehittää. Valtionhallintoon voitaisiin valita ammattijohtajat, kuten mihin tahansa työhön haetaan pätevyyden ja hakemusten perusteella. Näin varmistettaisiin, että oikeasti pätevimmät pääsevät tekemään tätä tärkeää työtä kansan hyväksi sen sijaan, että heidän tilallaan on julkkiksia tai uransa laskuvaiheessa olevia viihdetaiteilijoita. Valinnan tekisivät aikaisemmat valtionjohtajat, mutta valintakriteerit olisi tarkasti laissa määritelty ja niihin kuuluisi, että valitsijoilla ja valittavilla ei ole mitään sidonnaisuussuhteita korruption välttämiseksi. Tämä vaatisi täysin läpinäkyvää yhteiskuntaa, jolloin johtoon hakevien menneisyys, rahoitustaustat ja sidosryhmät sekä hyvävelijärjestelmät tulisi selvittää viranomaisten toimesta. Läpinäkyvässä yhteiskunnassa ei muutenkaan tulisi olla sijaa hyvävelijärjestelmille ja salaseuroille tai vähintään näiden tulisi olla täysin kiellettyä niiltä, jotka osallistuvat yhteiskunnallisesti tärkeään hallinnolliseen toimintaan. Valtionhallintaan valittavien johtajien taustat tulisi olla julkisesti kaikkien tiedossa ja tarkistettavissa. Heillä ei myöskään tulisi olla liian merkittävää työhistoriaa kansainvälisen pääoman palveluksessa. Juuri nythän monet EU:n merkittävät virkamiehet ovat entisiä Goldman Sachsin työntekijöitä, eli pankin, joka oli omalla toiminnallaan edesauttamassa eurokriisin syntyä. Nyt nämä samaiset virkamiehet ovat pukkeina kaalimaan vartioina ja mahdollistamassa tukipaketteja kansainvälisille pankeille.

Valtionhallinnon virkojen tulisi aina olla määräaikaisia, jolloin estettäisiin vallan väärinkäyttö. Hallinnon perussääntönä olisi johtaa valtiota niin, että kaikesta työstä, oli se sitten yrittämistä, palkkatyötä, maanviljelyä, yksityistä tai julkista, tulisi tehdä kannattavaa ja sillä olisi mahdollisuus vaurastua sitä paremmin, mitä enemmän kyseinen työ tuo lisäarvoa yhteiskunnalle ja miten vaativaa kyseinen työ on ottaen huomioon myös opiskelun aiheuttaman vaativuuden. Valtio takaa siis minimitoimeentulon kaikille yhteiskunnan jäsenilleen, mutta sen päälle rakennettavan vaurauden tulee perustua omaan työhön ja ahkeruuteen markkinatalouden pelisäännöillä. Sen sijaan pääomalla tapahtuvaa keinottelua, kilpailutilanteen vääristämistä ja ihmisten hyväksikäyttöä tulisi estää voimakkaasti lain ja verotuksen avulla. Toisin sanoen valtionjohdon harjoittaman talousopin tulisi perustua kapitalismin ja sosialismin tai niiden välimuotojen sijaan distributismiin, eli varallisuuden hajautusjärjestelmään, joka tietenkin olisi täyttä myrkkyä Euroopan Unionin nykyisille valtiaille, eli kansainväliselle finanssieliitille.

Kategoria(t): Ajankohtaista, Velkatalouskapitalismi, Yleiset aiheet | 6 kommenttia

Juutalaiset uusnatsit

Kansallissosialistisessa Saksassa oli laajalti tuotu julkisesti esiin kansainvälisen juutalaisuuden maailmanpoliittinen valta sekä sen keskeinen osallisuus niin maailman kommunistisessa internationaalissa kuin kansainvälisen finanssieliitin keskuudessakin. Tämä oli ongelma juutalaiselle eliitille, sillä ymmärrys juutalaisesta maailmanvallasta ja viidennestä kolonnasta johtaisi aina uudestaan kansojen keskuudessa vastustukseen ja kritiikin esiintymiseen. Tämän vuoksi oli tärkeää pyrkiä muodostamaan kaikenlainen juutalaisvastainen ajattelu negatiiviseksi ja vääräksi ajattelumalliksi ja mielipiteeksi. Jo ennen toisen maailmansodan loppua suunnitelmat saksalaisten hirmutekojen ja sotasyyllisyyden lavastamiseksi olivat valmiina. Esimerkiki juutalaiseen myyttiin pitkään kuulunutta kuuden miljoonan uhrin tarinaa esiteltiin jo vuoden 1943 helmikuun valituissa paloissa, siis pari vuotta ennen sodan päättymistä ja ennen väitettyjä Auschwitzin keskitysleirisurmia.

Valitut Palat

Kuva: Vuoden 1943 Valitut Palat, joissa mainitaan tulevat 6 miljoonaa juutalaista uhria. Teksti on peräisin juutalaiselta Hollywood käsikirjoittajalta Ben Hechtiltä.

Kansallissosialismin ja saksalaisten mustamaalaamiseen ja denatsifkaatioon sisältyi holokausti-valheen ja kaasutustarinoiden lisäksi paljon muita hyvin mielikuvituksellisia tarinoita, kuten mm. ihmisten ruumiista tehdyt lampunvarjostimet ja saippuat sekä kutistetut päät. Nämä kaikki älyttömyydet myönnettiin vuosia myöhemmin valheiksi, mutta silti ne jäivät ihmisten mieliin elämään psykologisen sodankäynnin aseina. Kaiken tarkoituksena oli tietenkin natsien eli kansallissosialismin ja juutalaisvastaisuuden rinnastaminen kaikkeen pahaan ja hirvittävään.

Psykologinen sodankäynti

Kuva: juutalaiset keskitysleirivangit ja liittoutuneiden psykologisen sodankäynnin joukot esittelevät valheellisia todisteita ”kansallissosialistien hirmuteoista”; kutistettuja päitä ja ”ihmisen ihosta” valmistettu lampunvarjostin.

Denatsifikaatioon kuului oleellisesti myös saksalaisten siviilien pakottaminen vierailemaan keskitysleireillä, jotka olivat sodan ja huoltoyhteyksien tuhoutumisen vuoksi surkeassa kunnossa. Taudit, lääkkeiden ja elintarvikkeiden puute olivat aiheuttaneet leireillä runsaasti kuolemantapauksia ja nyt saksalaisia syyllistettiin tästä. Liittoutuneiden propagandajoukkojen tehtävä oli yksiselitteinen; saada saksalaiset potemaan syyllisyyttä ja häpeää leirien kuolemantapauksista sekä valheellisista kaasutustarinoista. Kuolleiden ruumiita, jopa kaivettiin esiin, jotta propagandafilmeihin saataisiin enemmän ruumiita näkyviin. Kyseiset propagandaelokuvat ohjasi juutalainen Hollywood tuottaja ja ohjaaja Billy Wilder.

Saksalaisten syyllistäminen

Kuva: saksalaisten syyllistäminen ja denatsifikaatio liittoutuneiden propagandalla, tekstin suomennos: ”Nämä kauheudet; Sinun syytäsi!”

Denatsifikaatio ei suinkaan loppunut Nürnbergin voittajavaltioiden järjestämään näytösoikeudenkäyntiin, vaan kyseessä on tietoisesti vuosikymmeniä ylläpidetty psykologisen vaikuttamisen prosessi, joka on edelleen käytössä näinä päivinä. Kaikkein selvimmin tämän prosessin huomaa tarkkailtaessa valtamediaa ja kuinka se säännöllisesti julkaisee suurten mediatalojen levittämiä kansallissosialismia ja Hitleriä demonisoivia ”historiallisia” uutisia. Kaiken tarkoituksena on saada ihmiset muodostamaan mielikuva sekä tietoisesti että alitajunnan tasolla, että juutalaisten kritisointi ja kansallissosialismi ovat sairasta ja puhdasta pahuutta.

Sodan jälkeen kansainvälinen juutalaiseliitti on halunnut varmistua siitä, että kansat eivät enää jatkossa perehtyisi uudestaan Saksan kansallissosialistien todellisiin oppeihin ja niihin todellisiin syihin, miksi Saksassa ihmiset havahtuivat vastustamaan kansainvälisen juutalaisuuden valtaa. Tämä on pyritty saamaan aikaan heidän muodostaessaan itse ns. uusnatsi-liikkeitä, joilla on hyvin vähän tekemistä alkuperäisen kansallissosialismin kanssa. Tyypillisesti nämä uusnatsiliikkeet ovat olleet ideologialtaan erittäin rasistisia ja korostaneet valkoista ylivaltaa. Kaiken tämän tarkoituksena on ollut houkutella liikkeisiin ääriainesta ja saada suuret kansanjoukot vieraantumaan kaikesta kansallissosialistiseen Saksaan vähänkään viittaavasta.

Juutalaisten merkittävä osallisuus uusnatsi-liikkeissä on osoitus niistä menetelmistä, joista merkittävät siionistit ovat historiansaatossa kertoneet. Esimerkiksi siionistijohtaja Theodor Herzl mainitsi aikoinaan, että antisemitismistä tulisi heidän liikkeensä luotettavin ystävä. Näin onkin juuri tapahtunut, sillä aggressiiviset ja rasistiset uusnatsiliikkeet ovat saaneet ihmiset tuntemaan enemmän sympatiaa juutalaisia kohtaan, kuin alkuperäistä kansallissosialismia kohtaan. Juutalainen kommunistijohtaja Lenin puolestaan totesi, että paras keino vastapuolen kontrollointiin on hallita sitä itse.

Esimerkkeinä juutalaisista uusnatseista, eli kontrolloidusta oppositiosta voidaan mainita mm. Frank Collin, Leonard Holstein ja Dan Burros. Heidän tehtävänään on selvästi ollut vääristää kansallissosialismin ideologiaa ja ajatuksia sekä luoda periaatteet ja kulttuuri uudelle inhotulle ”natsismille”. Frank Collin oli juutalainen Amerikan Natsipuolueen (ANP) johtaja ja New Age kirjailija , joka tuli tunnetuksi Illinoisissa juutalaisten alueelle järjestetystä marssista. Tapahtumaa seuranneessa oikeudenkäynnissä Collinia puolusti kuitenkin juutalais- ja kommunistitaustainen ACLU (American Civil Liberties Union).

Frank Collin, juutalainen uusnatsi

Kuva: Frank Collin, juutalainen uusnatsi edustamassa ”valkoisen ylivallan” aatetta ja demonisoimassa kansallissosialismia.

Frank Collin tuomittiin myöhemmin vankeuteen lapsen hyväksikäytöstä. Tämä yhdistettynä hänen pakanallisiin Uuden Ajan -luentoihin viittaisi vahvasti siihen, että hän oli todellisuudessa juutalainen kabbalisti ja seksi-magian harjoittaja.

Juutalainen Leonard Holstein puolestaan oli Amerikan Natsipuolueen Los Angelesin yksikön johtaja. Myös Dan Burros oli amerikan-juutalainen ANP:n jäsen, joka myöhemmin liittyi New Yorkin osavaltion Ku Klux Klaaniin.

Muita esimerkkejä USA:n ohjatusta uusnatsitoiminnasta on mm. vuoden 2006 Orlandossa mustien asuinalueella syttynyt rotumellakka, joka käynnistyi uusnatsien marssista alueelle. Tapahtumaa seuranneessa oikeudenkäynnissä mustien edustajat alkoivat epäillä, että koko tapahtuma oli lopulta USA:n tiedustelupalveluiden järjestämä. Lopulta paljastuikin, että uusnatsien joukkoihin kuulunut David Gletty oli saanut rahoitusta FBI:ltä ainakin 20 000 $ edestä kahden vuoden ajan. Gletty myönsi tämän epäsuorasti, mutta kieltäytyi kertomasta tarkemmista yksityiskohdista. Kansallissosialistisen liikkeen johtaja Bill White oli yllättynyt tästä tiedosta, sillä hän kertoi Glettyn tehneen erittäin paljon asioita USA:n kansallissosialistisen liikkeen hyväksi.  ACLU on puolustanut myös Bill Whiteä viimeksi vuonna 2010, jonka ansiosta hän vapautui kaikista häneen aiemmin kohdistuneista syytöksistä. Tämä viittaisi siihen, että koko USA:n uusnatsitoiminta olisi hyvin tiukasti juutalaisten kontrollissa. Muistissa on hyvin myös, kuinka juutalainen opiskelija jäi vuonna 2011 USA:ssa lopulta kiinni hakaristien piirtämisestä omaan oveensa yrittäen ensin syyttää asiasta antisemitistejä ja uusnatseja. Kyseisen tapahtuman aiheuttama keskustelu sosiaalisessa mediassa toi esiin, että samanlaista toimintaa on esiintynyt laajemminkin ja kyseessä on selvästi juutalaisten organisaatioiden ohjattua toimintaa, jolla antisemitismi pyritään kääntämään juutalaisten eduksi.

USA:n kansallissosialistisen liikkeen johtaja Bill White toi hiljattain julkisuudessa esiin väitteen, jonka mukaan presidenttiehdokas Ron Paul on valkoisen nationalismin kannattaja. Samalla White toi esiin Paulin yhteyksistä revisionistisiin liikkeisiin kuten mm. Stormfront ja sen, että Paul ei voi julkisuudessa tuoda esiin näkemyksiään juutalaisuudesta poliittisen asemansa vuoksi.

KuvakaappausANP

Kuva: Bill white:n puoluetoverin ottama kuvakaappaus Bill White:n viestistä liittyen Ron Paulin yhteyksistä valkoisiin nationalisteihin. Kuvan tarkempi katselu osoittaa kuitenkin oikeassa alakulmassa megafoonin näköisen pikakuvakkeen. Kyseinen pikakuvake viittaa puolestaan Windows alert-työkaluun, joka on kehitetty GIYUS:n toimesta (Give Israel Your United Support)

Kuvakaappaus Israel Megaphone

Kuva: Windows työkalu, jonka avulla voi tukea Israelia internetin tukikamppanjoissa. Kyseistä työkalua ovat välittäneet mm. Maailman Juutalaisten Opiskelijoiden Yhteisö (WUJS), Juutalaisten maailmankongressi (World Jewish Congress), The Jewish Agency for Israel, World Zionist Organization, StandWithUs, Hasbara fellowships ja HonestReporting.

Tämä osoittaa ainakin sen, että USA:n kansallissosialistisessa liikkeessä toimii Israelin kannattajia. Lisäksi Ron Paulin yhdistäminen valkoisiin nationalisteihin varmasti vähentää hänen kannatustaan USA:n värillisten keskuudessa. Koska kyseessä on kontrolloitu oppositio, niin todennäköisesti tarkoituksena on omalta osaltaan varmistaa Ron Paulin ajamien asioiden huono menestyminen politiikassa. Toisaalta kyseessä voi olla myös kaksinaismerkitys, jolloin Ron Paul valkoisena nationalistina toimisi siis juutalaisen agendan hyväksi edustamalla vastakkainasettelua ja pilaamalla amerikkalaista nationalismia valkoisen vallan rotuajattelulla.

Kansallissosialismin turmelemisesta Suomen näkökulmasta ensimmäisenä tulee mieleen Suomen tunnetuin uusnatsi, jo edesmennyt Pekka Siitoin. Siitoin sai aikoinaan paljon medianäkyvyyttä vaikka hänen puheissaan ei ollut juuri mitään järkeä eikä hän yhteiskunnallisestikaan ollut mikään vaikuttaja. Siitoin oli avoimen rasisti kaikkia erirotuisia kohtaan ja aiheutti vahinkoa Turun Synagoogalle. Siitoin toimi kabbalistisen Turun Hengentieteellisen seuran perustajana, mustan magian harjoittajana ja sanoi palvovansa Luciferia. Vaikka Siitointa usein pidetään helposti yksinkertaisena ihmisenä, oli hänellä kuitenkin todella paljon esoteerista tietoa, joka oli kabbalistista alkuperää. Tämä viittaakin siihen, että Pekka Siitoin on ollut yhteydessä mahdollisesti vapaamuurareihin ja ehkä juutalaisiin kabbalisteihin. Tätä kautta Siitoin on saatu innostumaan erityisesti teosofian kabbalistisista opetuksista ja pseudotieteellisistä rotuteorioista. Kaiken tarkoituksena tietenkin jälleen saada kansallissosialismi näyttämään typerältä ja vastenmieliseltä suuren yleisön ja erityisesti kristittyjen silmissä.

Pekka Siitoin ja juutalaiset
Kuva: Pekka Siitoin (keskellä), kylähullu vai juutalaisten hyödyllinen idiootti?

 

 

Kategoria(t): Yleiset aiheet | 80 kommenttia

Tarkastelussa Siionin viisaiden pöytäkirjat

Siionin Viisaiden Pöytäkirjat

Siionin Viisaiden Pöytäkirjat on 1800-luvun loppupuolella laadittu  toimintaohje ja tiekartta täydellisen juutalaisen maailmanvaltiuden eli Uuden maailmanjärjestyksen saavuttamiseksi. Pöytäkirjojen sisältö koostuu pääasiassa erilaisten toimintamallien esittelystä. Erityisesti kuvaillaan, kuinka taloudellista, poliittista ja median valtaa tulee käyttää juutalaisen vallan edistämiseksi. Monet pöytäkirjoissa kuvatuista ilmiöistä ja tapahtumista ovat jo käytännössä tapahtuneet tai parhaillaan tapahtumassa. Tämä omalta osaltaan todistaa pöytäkirjojen autenttisuudesta. Seuraavaksi on käyty läpi tärkeitä katkelmia ja kohtia pöytäkirjoista sekä niiden perässä blogin kirjoittajan kommentit.

Pöytäkirja nro. 1:

VAPAAMUURARI-JUUTALAISUUDEN VOITTAMATTOMUUS. Nyt, kun vallat horjuvat, tulee mahtimme olemaan voittamattomampi kuin mikään muu, koska se tulee olemaan näkymätön siihen saakka, kunnes se kehittyy niin lujaksi, ettei mikään viekkaus voi sitä järkyttää. 

TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT. Siitä ohimenevästä pahasta, jota meidän on pakko harjoittaa, syntyy se hyvä, mikä johtuu järkkymättömästä hallituksesta, joka jälleen panee käyntiin kansojen sääntöjenmukaisen, vapaamielisyyden häiritsemän koneiston. Tarkoitus pyhittää keinot. Kääntäkäämme huomiomme pikemmin suunnitelmiemme välttämättömyyteen Ja hyötyyn kuin niiden hyvyyteen ja moraaliin. Edessämme on strategisesti valmistettu toimintaohjelma, josta emme missään tapauksessa saa poiketa, sillä silloin saattaisivat monen vuosisadan aikana suoritetun työmme tulokset tuhoutua. 

Huomaamme tästä, kuinka juutalainen salainen valta vaikuttaa vapaamuurarien kautta, jotka ovat tärkeissä asemissa niin politiikassa, taloudessa ja muutenkin yhteiskunnallisesti. Suomessa vapaamuurarien yhteiskunnallinen asema on niin hyvin salattu, että Helsingin kirjasto ei edes suostu luovuttamaan virallisia jäsenluetteloita tutkiville journalisteille. Ainoastaan veljeskunnan itse antamat putsatut jäsenlistat ovat aikakauslehtien käytössä.

Tämä pöytäkirjan kohta myös osoittaa, kuinka juutalaisen messiaanisen maailmanjärjestyksen tavoittelu on satoja vuosia vanha agenda. Uutta maailmanjärjestystä on rakennettu niin pitkään ja hartaasti useiden sukupolvien ajan, että ei-juutalaiset eivät tätä kehityskulkua pysty selvästi havaitsemaan, sillä he tarkkailevat yleensä maailmaa tarkemmin vain parin sukupolven ajalta.

Pöytäkirja nro. 2:

JUUTALAISTEN YLIVALTA PERUSTUU TALOUDELLISIIN SOTIIN. Meidän etujemme kannalta on välttämätöntä, etteivät sodat pääty alueellisiin laajennuksiin ja maastovoittoihin, jos se vain voidaan välttää, sillä siten sota siirtyy taloudelliselle pohjalle, ja meidän apumme ansiosta kansat saavat nähdä todellisen voimamme. Sellaisissa oloissa kumpikin sotaakäyvä puoli joutuu riippuvaisuussuhteeseen kansainvälisiin asiamiehiimme nähden, joiden palveluksessa on kaikkialla miljoonia tarkkanäköisiä silmiä. Täten meidän omat kansainväliset etuoikeutemme hävittävät kaikki todelliset kansalliset oikeudet, kuten hallitusten valta nyt järjestelee kansalaisten keskinäisiä suhteita. 

 …

JUUTALAISTEN UHRIEN ARVO. Olemme ostaneet itsemme vapaiksi uhraamalla monia omasta kansastamme. Mutta jokainen uhri meidän puoleltamme on tuhansien gojimien arvoinen Jumalan edessä. 

Sodat ovat satojen vuosien ajan vahvistaneet juutalaisten rahoittajien varallisuutta ja sitä kautta valtaa. Tämän vuoksi maailmassa on pyritty kautta historian rakentamaan vastakkainasetteluja, sillä se viimekädessä palvelee aina juutalaisten salaista agendaa. Kylmä sota on hyvä esimerkki tällaisesta taloudellisesta sodasta, jossa kaksi vastakkaista osapuolta joutuvat jatkuvasti tuhlaamaan resurssejaan varusteluun ja kuu-hullutuksiin samalla rikastuttaen juutalaista pankkisektoria ja suurpääomaa. Kun länsimaat olivat teesi ja Neuvostoliitto antiteesi, niin kylmän sodan synteesinä sitten syntyi hegeliläisittäin Euroopan Unioni.

Kompromissiin ei saa kuitenkaan päästä, vaan uusi hegeliläinen vastakkainasettelu on luotava, kuten parhaillaan on tehty lännen ja Venäjän välillä ja jatkossa möys Kiinan liittyessä tiukemmin Venäjän liittolaiseksi. Tämä tarjoaa jälleen juutalaiselle rahaeliitille uuden ”kylmän sodan” eli taloussodan, jonka varjolla pääsee velkaorjuuttamaan lisää maailman kansoja. Ukrainassa juutalaisjohtoiset ryhmät hallitsevat konfliktin molempia osapuolia samalla kun Euroopan Unioni tukee Ukrainaa yksityisellä velkarahalla, joka viimekädessä siis maksatetaan veronmaksajien selkänahasta. Kaikki tämä siis vain lisää edelleen kansainvälisen juutalaisuuden varallisuutta ja otetta maailmasta.

Kyseinen pöytäkirjan kohta myös osoittaa, kuinka juutalainen salainen agenda on valmis uhraamaan omaa kansaa tarkoituksen pyhittäessä keinot.

Pöytäkirja nro. 3:

VERTAUSKUVALLINEN KÄÄRME JA SEN MERKITYS. Tänään voin ilmoittaa teille, että olemme vain muutaman askeleen päässä päämäärästämme. Muutama askel enää ja tiemme päättyy vertauskuvallisen käärmeen ympyrään, joka on kansamme tunnuskuva. Kun tämä kehä sulkeutuu, jäävät kaikki Euroopan valtiot siihen kuin voimakkaisiin pihteihin. 

Tästä kohdasta on hyvä painaa merkille se, että käärme eli Lucifer on kabbalistisen juutalaisuuden symboli. Tämän vuoksi siis vapaamuuraritkin palvovat Luciferia, koska he palvelevat juutalaista agendaa. Ouroboros käärme (tai lohikäärme) on täten myös merkittävä kabbalistinen symboli ja esimerkiksi uudehkossa Nooasta kertovassa Hollywood-elokuvassa Nooan suvun perinteenä kiedotaan paratiisin käärmeen nahka käden ympärille. Tämä symboloi piilotettua ja salattua valtaa, aivan kuten kuuluisa piirustus, jossa Babhomet osoittaa toisella kädellä ylös ja toisella alas merkiten ”kuten ylhäällä, niin myös alhaalla”. Tämä siis käytännössä tarkoittaa, että ylhäällä oleva näkyvä valta ajaa samaa agendaa kuin alhaalla piilossa oleva salainen valta. Tätä symboloi myös kuuluisa vapaamuurariele, jossa kättä pidetään piilossa takin sisällä. Kyseinen ele tarkoittaa yksinkertaisesti, että eleen tekijä palvelee myös piilossa olevaa salaista valtaa. Lisäksi on hyvä muistaa, kuinka Kenraali Tserep-Spiridovits kutsui maailman salaista juutalaishallitusta ”piilotetuksi kädeksi”. Spiridovits oli kristitty, mutta nimensä perusteella juutalaista sukutaustaa. Tämän vuoksi hän ilmeisesti oli niin hyvin perillä kansainvälisen juutalaisuuden agendasta.

Pöytäkirja nro. 4:
KANSAINVÄLINEN KILPAILU KAUPASSA JA TEOLLISUUDESSA. KEINOTTELUN ASEMA JA TEHTÄVÄT. Jotta gojimit eivät ennättäisi ajatella ja huomioida mitään, on heidät houkuteltava kaupan ja teollisuuden palvelukseen. Siten kaikki kansat alkavat etsiä omia etujaan eivätkä näistä taistellessaan huomaa yhteistä vihollistaan, Mutta jotta vapaus perinpohjin tuhoaisi gojimien yhteiskunnat, on teollisuus perustettava keinotteluun. Tästä on se hyöty, että se, mikä maasta otetaan, ei jää itse teollisuuden käsiin, vaan joutuu keinottelijoiden käsiin, toisin sanoen meille.

Nykyäänhän siis finanssitalous on paljon suurempi, kuin reaalitalous, eli kaikenlaisten keinotteluun perustuvien raha- ja sijoitustuotteiden yhteenlaskettu arvo on paljon suurempi, kuin reaalisten tuotteiden ja palveluiden arvo. Tämä käytännössä johtaa siihen, että reaalinen omaisuus valuu väistämättä rahaeliitille, koska sen arvo suhteessa kokonaistalouden arvoon on laskenut koko ajan velkavivulla tapahtuvan talouden paisuttamisen johdosta. Tämän vuoksi alati velkaantuvat valtiot joutuvat myymään kansallista omaisuuttaan ja karsimaan palveluitaan uusliberalistisen tuhoavan talousopin seurauksena.

Totta on myös sekin, että tavallisten kansalaisten tehdessä töitä yhä kiihtyvämmässä oravanpyörässä talouskurimuksen laittaessa yritykset tiukoille, ei heille jää enää aikaa ja voimia selvittää mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu, vaan he tyytyvät valtamedian ja poliitikkojen valheellisiin ja mustavalkoisiin selityksiin.

Pöytäkirja nro. 7:

GOJIMIEN VASTARINNAN MURTAMINEN SOTIEN JA YLEISEN MAAILMANSODAN AVULLA. Niin pian, kuin jokin gojimien valtakunta uskaltaa asettua meitä vastustamaan, täytyy meidän kyetä aikaansaamaan sen naapurien sota sitä vastaan, mutta jos vihollisemme naapuritkin asettuvat yhtyneinä meitä vastaan, on meidän vastattava yleisellä maailmansodalla.

Pöytäkirjoissa siis puhuttiin maailmansodasta, ennen kuin ainuttakaan oli vielä käyty. Saksa joutui lopulta kärsimään tässä pöytäkirjassa kuvatun kohtalon. Kun kansallissosialistit Hitlerin johdolla alkoivat vastustamaan juutalaisten maailmanvaltaa, niin kansainvälinen juutalaisuus pakotti heidät sotaan Englantia, Neuvostoliittoa, USA:a ja muita liittoutuneita vastaan.

Pöytäkirja nro. 9:

TURVAKEINO ILMITULEMISTA VASTAAN. Gojimit nousisivat ase kädessä meitä vastaan, jos he meihin nähden liian aikaisin huomaisisivat asioiden todellisen tilan. Tältä varalta meillä kuitenkin on käytettävänä viimeinen, julma keino, joka saa urhoollisimmankin sydämen vapisemaan. Maailman kaikissa pääkaupungeissa on pian maanalaisia rautateitä. Niistä käsin räjäytämme vaaran uhatessa pääkaupungit ilmaan, ja ,silloin tuhoutuu kaikki, niin laitokset kuin niissä olevat tärkeät asiakirjatkin.

Siionin viisaiden pöytäkirjat kirjoitettiin alunperin 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäiset metrolinjat rakentuivat Lontooseen ja New Yorkiin vuosina 1863 ja1868. Pöytäkirjoissa siis ennustettiin kyseisen liikennejärjestelmän yleistyminen kaikissa maailman pääkaupungeissa, kuten on hyvin pitkälle tapahtunutkin.

Vielä mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, että tämä pöytäkirjan ohje on voimissaan Israelin Samson-option muodossa. Esim. israelilainen sotahistorioitsija ja professori Martin Van Crevel on lausunut seuraavaa: ”Omistamme useita satoja ydinkärkiä sekä raketteja, ja voimme kohdistaa ne kaikkiin suuntiin, jopa Roomaan. Suurin osa Euroopan pääkaupungeista on ilmavoimiemme kohteita.”
Israelin Samson option mukaisesti siis kaikkia kansoja vastaan hyökätään ydinasein, mikäli ne muodostavat uhan Israelille. Näin totesi myös Israelin kuuluisa kenraali Moshe Dayan, joka omien sanojensa mukaan oli tarvittaessa valmis tuhoamaan koko maailman.

Siionin pöytäkirjat eivät tietenkään voineet ennustaa rakettiteknologian syntyä, mutta myöhemmin tätä protokollaa alettiin siis noudattamaan modernimmalla menetelmällä. Presidentti Kennedy yritti estää Israelia saamasta ydinasetta. Tämä ilmeisesti sinetöi hänen kohtalonsa.

Pöytäkirja nro. 12:

SANOMALEHDISTÖN TULEVAISUUS JUUTALAISTEN MAAILMANHERRUUDEN AIKANA. Lehdistön suhteen tulemme menettelemään seuraavalla tavalla. Lehdistön tehtävänä meidän päivinämme on herättää kansassa meidän toivomiamme intohimoja ja itsekkäitä puoluepyyteitä. Se on sisällyksetön (julkkisuutiset, idolsit, big brotherit yms. turhuudet), epäoikeudenmukainen ja valheellinen (esim. jatkuva valhepropaganda ja aivopesu kansallissosialisteista ja toisen maailmansodan historiasta).

Useimmat ihmiset eivät edes tiedä, ketä lehdistö oikeastaan palvelee. Me satuloimme sen ja otamme jyrkästi sen ohjat käsiimme ja samoin menettelemme muidenkin painotuotteiden suhteen, sillä mitä hyötyä meille olisi siitä, että vapaudumme sanomalehdistön hyökkäyksistä, jos jäisimme lentolehtisten ja kirjojen maalitauluksi? Me teemme yleisestä mielipiteestä huolehtimisen, joka nyt jo tulee kalliiksi, sensuurin avulla valtion tulolähteeksi (huom. YLE-vero, joka pakottaa ihmiset maksamaan ison rahan ja puoluekorruption propagandasta), sillä me määräämme julkisen sanan maksamaan erityistä leimaveroa sekä suorittamaan maksun sanomalehtien ja kirjapainojen perustamisluvasta. Nämä maksut suojelevat hallitustamme lehdistön hyökkäyksiä vastaan. Sellaiset keinot kuin leimavero, lupamaksut ja rahasakot tuottavat suunnattomia tuloja valtiolle.

Puoluelehdet tosin eivät ehkä säiky raharangaistuksia, mutta tulemme lakkauttamaan ne heti toisen, meitä vastaan tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Kukaan ei saa rankaisematta koskea hallituksemme erehtymättömyyden sädekehään. Sanomalehtien ja muiden julkaisujen takavarikoimisen syyksi tulemme ilmoittamaan, että takavarikoitu lehti on kiihoittanut mieliä aiheettomasti (muistamme miten kävikään Magneettimedian lehden). Pyydän, että huomaisitte meitä vastaan hyökkäävien lehtien joukossa olevan sellaisiakin, joita me itse johdamme ja julkaisemme (kontrolloitu oppositio, tällä hetkellä esim. Putinistit ja Anglo-siionistien ja vapaamuurarien kimppuun hyökkäävät valeoppositiot), mutta ne tulevat käymään käsiksi ainoastaan sellaisiin seikkoihin, jotka jo itse olemme edeltäpäin päättäneet muuttaa.

Yllä olevasta voidaan tehdä myös se johtopäätös, että elämme jo juutalaisen maailmanherruuden aikaa, mutta tämä maailmanherruus ei ole vielä täysin absoluuttinen. Myös valeopposition perusteella siis Lännen (anglo-siionistit) ja Idän (Putinistit) välinen vastaikkainasettelu on suunniteltu täysin tarkoituksella.

Sen sijaan internetin syntyä eivät sentään Siionin viisaiden pöytäkirjatkaan ole pystyneet ennustamaan ja tämä onkin tuonut mutkia matkaan tiedon kontrolloinnissa. Tämän seurauksena internettiin on alettu lisäämään paljon kaikenlaista harhauttavaa valhesalaliittoteoriaa, jotta ihmisten olisi vaikea löytää totuutta tuhansien valheiden keskeltä. Nyttemmin on myös eri maissa (myös Suomessa) alettu laittamaan käytäntöön niin sanottuja vihapuhelakeja, joiden avulla voidaan käytännössä kieltää mitä tahansa epämiellyttäväksi koettua sisältöä internetissä. Juuri Ranskassa tapahtuneen Charlie Hebdon terrori-iskun varjolla ollaan maassa nyt tiukentamassa internetin sisällön kontrollointia sisäministeri Bernard Cazeneuven omien sanojen mukaisesti kansan kiihottamiseen ja vihapuheisiin vedoten. Tulevaisuudessa vihapuhe tuleekin olemaan maailmassa synonyymi nettisensuurille.

…jatkoa Pöytäkirja nro. 12:

SANOMALEHDISTÖN VALVONTA. TIETOTOIMISTOT. Yleisön tietoon ei saa tulla ainoatakaan tiedoitusta meidän sitä etukäteen tarkastamatta. Tähän olemmekin jo osittain päässeet sen kautta, että kaikki uutiset saadaan muutamien harvojen uutistoimistojen välityksellä, joihin ne keskitetään maailman kaikilta kulmilta, ja jotka levittävät uutisia tarpeellisesti muokattuina lehtien toimituksiin, viranomaisille jne. Nämä toimistot joutuvat vähitellen meidän käsiimme, ja ne julkaisevat vain sellaisia uutisia, jotka me hyväksymme.

Tänä päivänä tämä pätee entistä enenmmän. Suuret mediat ovat juutalaisten omistuksessa USA:ssa ja suurelta osin myös muualla tai ainakin juutalais-vapaamuurarivallan vaikutuksenalaisena. Suomessa ulkomaan uutiset ovat lähinnä pelkkää juutalaismedioiden uutisten kopiointia ilman mitään lähdekritiikkiä. New York Times, BBC, Reuters, The Guardian, CNN jne.; siinä suomalaismedioiden ”puolueettomat” uutislähteet. Tämän vuoksi keskiverto suomalainen kuvittelee, että maailman suurin uhka on Islam vaikka todellisuudessa se on juutalaisten uuden maailmanjärjestyksen agenda sekä kaikki orjuuttava rahajärjestelmä, jossa uutta rahaa luodaan vain yksityisen korollisen velan kautta.

Pöytäkirja nro. 15:

”VAPAAMUURARIUS KAIKKIEN SALASEUROJEN JOHTAJANA. Salaseuroihin liittyy tavallisesti etupäässä keinottelijoita, kiipijöitä ja yleensä kevytmielisiä ihmisiä. On helppoa saada nämä ihmiset liittymään meihin ja palvelemaan tarkoitusperiämme. Kun levottomuudet valtaavat maailman, niin merkitsee se sitä, että me olemme aiheuttaneet nämä levottomuudet järkyttääksemme ei-juutalaisten valtioiden meille liian lujia liitoksia. Jos taas jossakin perustettaisiin salaliitto, niin me asettaisimme sen johtoon jonkun uskollisimmista palvelijoistamme. On selvää, että me juutalaiset, ja ainoastaan me ohjaamme vapaamuurareitten toimintaa, sillä me tiedämme, mihin ihmiskuntaa johdatamme ja tunnemme jokaisen teon lopullisen tarkoituksen. Gojimit sensijaan ovat sokeita – he eivät käsitä edes tapahtumien välittömiä seurauksia. Tavallisesti he tavoittelevat itserakkautensa välitöntä, silmänräpäyksellistä tyydyttämistä toteuttaessaan suunnitelmiaan, eivätkä edes huomaa, että itse suunnitelma ei ole alunperin heidän keksimänsä, vaan että me olemme johdattaneet heidät sitä harkitsemaan.”

Tuossa tulee hyvin ilmi, kuinka vapaamuurareihin houkutellaan urakiipijöitä ja oman edun tavoittelusta kiinnostuneita, eli henkilöitä jotka saattavat päästä yhteiskunnassa tärkeisiin asemiin, mutta ovat kuitenkin helposti hyväksikäytettävissä, eivätkä edes tajua lopulta kenen agendaa oikeasti ajavat. Vapaamuurarius kaikkien salaseurojen johtajana kertoo myös sen, miksi lähes kaikilla salaseuroilla on kabbalistisia elementtejä, vaikka ne virallisesti väittäisivätkin, että niillä ei ole mitään tekemistä vapaamuurarien kanssa.

 …jatkoa Pöytäkirja nro. 15:

”VAPAAMUURAREITTEN TELOITTAMINEN. Kuolema merkitsee jokaisen ihmisen väistämätöntä loppua. On parempi, että joudutetaan sellaisten henkilöiden loppua, jotka vahingoittavat asiaamme, kuin että odotetaan, että tuo loppu kohtaa myös meitä, työn luojia. Vapaamuurarilooseissa toteutamme kuolemanrangaistuksen sellaisella tavalla, ettei kukaan veljeskunnan ulkopuolella voi edes aavistaakaan mitään, eivät edes uhrit itse: kun tarvitaan, he kuolevat kaikki kuin luonnollisen sairastumisen seurauksena. Tästä tietoisina eivät edes veljeskunnan omat jäsenet uskalla esittää minkäänlaisia vastalauseita. Tällaisin keinoin me olemme tukahduttaneet vapaamuurareitten keskuudesta kaikki vastaväitteiden mahdollisuudet tekojamme vastaan. Samalla kuin me saarnaamme vapaamielisyyttä gojimeille, me pidämme oman väkemme ja asiamiehemme ankarassa kurissa ja kuuliaisuudessa.”

Esim. vapaamuurari Juhani Julinin kuolema on hyvin muistissa. Hänhän kuoli siis vain pari viikkoa sen jälkeen, kun oli alkanut paljastaa vapaamuurarien salaisuuksia. Toimintaa hallitaan pelolla ja ankarilla rangaistuksilla uhkaamalla. Jokaisen vapaamuurarin kannattaisi nyt viimeistään miettiä, kannattaako tällaiseen toimintaan oikeasti osallistua.

Joka tapauksessa Siionin pöytäkirjat lisäksi mainitsevat, että kun maailmanvaltio ja juutalainen kuninkuus (Uusi Maailmanjärjestys) on lopulta saavutettu, niin vapaamuurarit tullaan hajottamaan ja kaikki salaseurat kieltämään, jotta uutta järjestystä vastaan ei voida enää juonitella. Samoin tullaan tappamaan kaikki vapaamuurarit, jotka tietävät liikaa, eli korkean asteen ei-juutalaiset vapaamuurarit. Varoituksensanana vapaamuurareille voidaankin todeta, että tämä prosessi on todennäköisesti nyt aluillaan. Monet valeoppositiot paljastavat jatkuvasti vapaamuurarien salaisuuksia ja yleinen negatiivinen mielipide ja tietoisuus vapaamuurarien toimista on kasvanut koko ajan. Tämäkin on aiheutettu täysin tarkoituksella ja vapaamuurarien aika on tulossa päätökseen.

Pöytäkirja nro. 16:

YLIOPISTOJEN TEKEMINEN VAARATTOMIKSI. Hävittääksemme meitä vastaan toimivien voimien keskittymismahdollisuudet, on meidän käytävä käsiksi yliopistoihin ja annettava niiden toiminnalle uudet suuntaviivat. Yliopistojen hallinto ja professorit valmennetaan tehtäviään varten yksityiskohtaisten, salaisten suunnitelmain mukaan, joista he eivät saa rankaisematta poiketa hivenenkään vertaa. Heidät nimitetään mitä suurinta varovaisuutta noudattaen ja asetetaan ankaraan riippuvaisuussuhteeseen hallituksestamme. 

HAVAINTO-OPETUS. Havainto-opetuksen päämääränä on gojimien muuttaminen ajatuksettomiksi ja tottelevaisiksi eläimiksi, jotka eivät kykene näkemään mitään ilman havainnollisia esimerkkejä. Ranskassa on muuan meidän parhaista asiamiehistämme, Bourgeois, jo saattanut julkisuuteen uuden havainto-opetussuunnitelman. 

Nykyäänhän yliopistot ovat täysin rahoittajien armoilla ja ovat siis täysin riippuvaisia ulkoa tulevasta yksityisestä tutkimusrahoituksesta, koska ilman sitä yliopistojen toiminta kuihtuu. Tämä johtaa siihen, että yliopistojen tutkimustulokset alkavat palvella rahoittajien toiveita ja tutkimustuloksia voidaan jopa tarvittaessa vääristää rahoittajien tilauksesta. Tätä on erityisesti käyttänyt hyväkseen lääketeollisuus, joka on tutkimustensa avulla saanut haitallisia ja tehottomia lääkkeitä markkinoille. Hyvänä esimerkkinä esim. HPV-rokote.

Historiallisessa ja taloudellisessa tutkimuksessa puolestaan juutalaiselle agendalle haitalliset tutkimusalueet jäävät yliopistoissa vähälle huomiolle. Tämän vuoksi taloustieteiden opiskelijoista harvat ovat koskaan edes kuulleet mitään distributismista tai nykyisestä yksityisestä rahansyntymekanismista. Holokaustirevisionismi on puolestaan erittäin epäkiitollinen tutkimusaihe pelkästään jo sen vuoksi, että useissa maissa holokaustin kyseenalaistaminen on lailla kielletty. Toisekseen holokaustin ja virallisen historian kyseenalaistaminen ei tuo kenellekään taloudellista hyötyä, vaan päinvastoin asettaa tutkijan ja rahoittajan maineen vaaraan yleisen mielipiteen ollessa tiukasti revisionismin vastainen.

Havainto-opetus on puolestaan tehnyt tehtävänsä, kun tarkkaillaan kuinka nykyihmiset muodostavat maailmankuvansa. Ainoastaan sellaisten asioiden olemassaolo tunnustetaan, mitkä voidaan havainnoida mediasta tai vaikka poliitikkojen puheista. Mitään piilomerkityksiä ei pystytä tunnistamaan, eikä kyetä kuvittelemaan ja uskomaan, että maailman tapahtumien taustalla on tekijöitä, joita ei pysty havaitsemaan kuin epäsuorasti päättelemällä erilaisten tapahtumien ja riippuvuussuhteiden kautta. Tyypillinen havainto-opetuksen täydellisesti omaksunut ”tottelevainen eläin” on juuri sellainen henkilö, joka tuomitsee salaliittoteorioiksi kaiken sen, mitä ei voi suoraan osoittaa tai havainnoida. Tämä onkin turvannut juutalaisten salaista agendaa ja valtaa, kun tavalliset ihmiset ymmärtävät vain sen, mitä pystyvät käytännössä havaitsemaan.

Pöytäkirja nro. 17:

GOJIMIEN PAPISTON VAIKUTUSVALTA. Me olemme jo huolehtineet siitä, että gojimien papisto on menettänyt kansan silmissä ennen nauttimansa arvovallan ja maineen, ja olemme siten tehneet tyhjäksi tämän papiston toiminnan, mikä muuten olisi saattanut muodostua meille vakavaksi esteeksi. Sen vaikutusvalta kansan keskuudessa vähenee päivä päivältä. 

Tämä on jo hyvin pitkälle toteutunut. Suomessakin kirkko on alennustilassa eikä se edes itsekään enää tiedä mitä arvoja se edustaa. Kansan hengellisen kasvattamisen sijaan kirkko keskittyy homoavioliittohin ja muihin maallisiin ja materialistisiin aiheisiin. Tiedetään myös, kuinka kommunistit ja vapaamuurarit mädättivät Roomalaiskatolisen Kirkon soluttautumalla sen toimintaan. Lisää aiheesta voi lukea artikkelista: https://totuusbloki.wordpress.com/2013/08/15/vatikaanin-tuho-ja-muuntautuminen-umj-kirkoksi/

Pöytäkirja nro. 20:

VALTIOLAINAT. Jokainen valtiolaina osoittaa, että valtiota hallitaan huonosti ja että sen oikeuksia ei osata oikein käyttää. Lainat riippuvat Damokleen miekan tavoin hallitsijain pään yläpuolella. Sensijaan, että hallitsijat maksattaisivat alaimaisillaan tilapäisiä veroja, kääntyvät he ojennetuin käsin meidän puoleemme pyytäen almuja pankkiireiltamme. Ulkomaiset lainat ovat iilimatoja, joita ei voi irroittaa valtion ruumiista ennen kuin ne putoavat itsestään tai ennen kuin valtio itse väkivalloin heittää ne pois. Mutta gojim-hallitukset eivät menettele tällä tavalla, vaan keräävät velkoja yhä lisää, niin että ne lopulta tuhoutuvat omista suoneniskuistaan. Laina merkitsee valtion vekseleiden antamista, jotka velvoittavat maksamaan määrätyn prosentin lainasummasta. Jos lainasta maksetaan korkoa 5 %, joutuu valtio turhaan maksamaan kahdessakymmenessä vuodessa korkoina lainamäärän suuruisen summan, 40 vuoden aikana kaksin- ja 60 vuoden aikana kolminkertaisen määrän, ja itse velka on kuitenkin aina yhtä suuri. 

Tästä laskelmasta ilmenee selvästi, että valtio riistää yleisen verotuksen avulla viimeisetkin pennit onnettomilta veronmaksajilta suorittaakseen ne ulkomaalaisille pääomanomistajille, joilta se on lainannut rahaa, sensijaan että se keräisi nämä varat omia tarpeitaan varten maksamatta niistä mitään korkoa. 

Niin kauan kuin lainat olivat ainoastaan kotimaisia, siirsivät gojimit rahat köyhien taskuista rikkaille, mutta kun me omia tarpeitamme ajatellen lahjoimme heidät siirtämään nämä lainat ulkomaisille pääomamarkkinoille, virtasivat kaikkien valtioitten rikkaudet meidän kassoihimme, ja, kaikki gojimit alkoivat maksaa meille veroa alamaisten tavoin. 

Mutta samalla meidän on muistettava, kuinka paljon vaivaa ja varoja meiltä on vaatinut se, että gojimien kevytmielinen suhtautuminen hallitusasioihin, ministereiden lahjottavuus ja muiden johtavissa asemissa olevien tietämättömyys kaikista finanssikysymyksistä on täten saattanut heidän valtionsa niin suureen velkaan meille, ettei sitä voida maksaa!

Jokainen, joka on vähääkään perillä maailman talouden tilasta sekä vallitsevasta rahajärjestelmästämme, joka on siis velkapyramidihuijaus, ymmärtää että joka sana kyseisessä Siionin viisaiden pöytäkirjassa on toteutunut täysin.  Tämän vuoksi kaikki valtiot velkaantuvat koko ajan, koska ne ovat alisteisia yksityiselle juutalaiselle rahanlainausjärjestelmälle. Kyseessä on siis täysin vastuutonta valtion taloudenpitoa, sillä valtionhan tulisi itse huolehtia omasta rahanjulkaisusta. Tähän nykyiseen orjavaltioiden talousjärjestelmään on juuri ajauduttu toisaalta poliitikkojen osaamattomuuden seurauksena, mutta myös heidän korruptionsa johdosta.

Kategoria(t): Yleiset aiheet | 13 kommenttia

Tarkastelussa kansallissosialistisen Saksan 25 kohdan ohjelma

Saksa koki 30-luvulla ennennäkemättömän kansakunnan hyvinvoinnin ja talouden kasvun kansallissosialistien noustessa valtaan vuodesta 1933 alkaen. Taloudellisen ja yhteiskunnallisen menestyksen peruspilarina toimi kansallissosialistien 25:n kohdan ohjelma. Tämän ohjelman tarkempi tarkastelu osoittaa, miksi se johti Saksan menestykseen ja toisaalta myös karsii ennakkoluuloja ja valheita, joita kansallissosialismiin nykyisin kohdistetaan osoittaen samalla monet siihen kohdistuvat syytökset aiheettomiksi. Alla on esitetty vapaasti suomennettuna kaikki ohjelman kohdat ja niiden perässä blogin kirjoittajan kommentit suluissa.

1. Vaadimme kaikkien saksalaisten yhdistämistä Suur-Saksan alueeksi ihmisten itsemääräämisoikeuteen vedoten.

(Monet Saksaan ja Itävalta-Unkariin kuuluneet saksalaiset alueet oli vääryydellä riistetty pois I-maailmansodan epäoikeudenmukaisen rauhansopimuksen seurauksena. Kyseisillä alueilla saksalaisten olot olivat huonot, koska he olivat nyt sorrettuina vähemmistöinä vieraiden valtojen alaisina. Tämän vuoksi oli oikeudenmukaista, että kyseiset alueet saavat takaisin saksalaisen hallinnon ja oikeudenmukaisen kohtalon. Mistään maailmanvalloitus- ja elintilavalheesta ei ole kysymys vaikka asia virallisessa historiassa näin usein esitetään.)

2. Vaadimme Saksan kansalle tasa-arvoista asemaa muihin kansoihin nähden; Versailles’n ja St. Germainin rauhansopimusten kumoamista.

(Rauhansopimuksissa Saksa oli määritelty yksin syylliseksi ensimmäiseen maailmansotaan, vaikka näin ei todellisuudessa tietenkään ollut. Versailles’n rauhansopimuksen ehdot olivat todella raskaat ja Saksan kansan olisi pitänyt käytännössä maksaa sotakorvauksia liittoutuneille aina vuoteen 1980 asti. Lisäksi Saksan siirtomaat oli ryöstetty brittiläiselle imperiumille.)

3. Vaadimme maata ja alueita (siirtomaita) ruokkiaksemme kansamme sekä siirtomaa-alueita, jonne osa kansasta voi muuttaa väestönkasvun myötä.

(Saksan aluemenetykset, siirtomaiden menetykset ja raskaat sotakorvaukset johtivat omalta osaltaan Saksan talouden jyrkkään alamäkeen. Tähän tosin johti myös Weimarin tasavallan talouspolitiikka. Taloudellinen taantuma ja aikaisempien resurssien menetys johti Saksassa nälänhätään, jonka valossa epäoikeudenmukaisuudella riistettyjen siirtomaiden ja alueiden takaisinvaatimus oli oikeutettua.)

4. Vain rodun edustaja voi olla kansalainen. Rodun edustaja voi olla vain henkilö, jolla on saksalainen perimä, uskonnosta riippumatta. Näin ollen juutalainen ei voi olla saksalaisen rodun edustaja.   

(Tässä on tärkeää huomata, että ainoastaan juutalaiset eriteltiin kyseisessä kohdassa, ei mitkään muut kansat tai uskonnot. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että aito juutalaisuus periytyy eikä kyseiseen uskontoon juurikaan käännytä. Juutalaisuus on siis oma kansakunta samalla kun sen on myös uskonto. Tällöin on loogista, että vieraan kansakunnan edustajat eivät voi omistaa saksan kansalaisuutta, sillä he ajavat valtiossa oman kansakunnan etua eivätkä isäntämaan etua, kuten historia on usein osoittanut. Karvaiten Saksa sai kokea tämän ensimmäisen maailmansodan tappiossa.)

5.  Kenellä ei ole kansalaisuutta, voi elää Saksassa ainoastaan vieraana ja ulkomaalaisille tarkoitettujen säädösten alaisena.

(Ei-saksalaiset saivat siis edelleenkin asua ja toimia Saksassa, mutta heillä ei tietenkään kuulu olla samoja etuuksia ja velvoitteita kuin maan omilla kansalaisilla.)

6. Oikeus päättää hallinnollisista ja lainsäädännöllisistä asioista kuuluu ainoastaan kansalaisille. Täten vaadimme, että kaikissa julkishallinnon viroissa, olivat ne sitten valtiollisia, maakunnallisia tai kunnallisia, tulee toimia kansalaisten. Me taistelemme korruptoitunutta parlamentaarista taloutta vastaan, jossa virat jaetaan puoluesidonnaisuusten mukaan sen sijaan, että ne jaettaisiin kykyjen ja taitojen mukaan.

(Tämä kohta on erittäin tärkeä ja se hyökkää juuri kansainvälistä juutalaista rahavaltaa vastaan. Ensinnäkin estämällä juutalaisten pääsy valtion hallintoon, estetään heitä tekemästä kansainvälistä pankkitoimintaa ja siionismia hyödyttäviä päätöksiä ja lakeja isäntämaan kustannuksella. Lisäksi parlamentaarinen puoluepolitiikka on toiminut ja toimii edelleen esim. Suomessa rakenteellisen korruption tukipilarina, jossa tärkeisiin virkoihin nimitetään henkilöitä, jotka edustavat rahanvallan mukaan ”oikeita näkemyksiä”. Lisäksi virkamiesten päätöksiin vaikuttavat heidän saamansa lahjukset ja toisaalta puolueiden saamat rahalliset avustukset. Näin voidaan todeta, että parlamentaarinen puoluepolitiikka virkamiesnimityksineen edustaa puhtaasti rahan valtaa eikä kansanvaltaa. Tämä voidaan aivan selkeästi haivaita käytännössä myös nyky Suomessa.)

7. Vaadimme, että valtion tehtävä on huolehtia ensisijaisesti omien kansalaisten hyvinvoinnista. Mikäli valtiolle on mahdotonta huolehtia kaikkien asukkaiden hyvinvoinnista, niin tällöin vieraiden valtioiden jäsenet (ei-kansalaiset) tulee karkoittaa maasta.

(Valtio on yhtä kuin kansa ja tällöin kaikkien valtion toimien tulisi tähdätä kansan hyvinvointiin. Mikäli maassa on ulkomaalaisia, jotka eivät osallistu valtion tukemiseen työllään eivätkä kuulu kansaan, tällöin valtion hyvinvoinnin hedelmät eivät myöskään kuulu heille. Tästä voisi ottaa Suomen pakolaispolitiikka oppia. Suomessa kustannetaan pakolaisten hyvinvointi työtätekevien kansalaisten kustannuksella, vaikka suuri osa omasta kansastakin elää köyhyydessä ja työttömyydessä. Ensin kannattaisi hoitaa oma pesä kuntoon, ennen kuin alkaa auttamaan toisia. Pakolaisuudenkin tulisi olla vain väliaikaista ja tiettyjen ehtojen sisällä maassa olemista kohdan 5 mukaisesti.)

8. Ei-kansalaisten maahanmuutto on jatkossa estettävä. Vaadimme, että kaikkien ei-saksalaisten, jotka ovat muuttaneet Saksaan 2.8.1914 alkaen, täytyy välittömästi poistua Saksasta.

(Ensimmäinen maailmansota alkoi heinä-elokuun vaihteessa 1914. Tällä haluttiin varmistaa, että maahan muuttaneet vieraiden valtojen edustajat saadaan poistettua maasta, jotka omalta osaltaan edesauttoivat Saksan tappiota ja toimivat mahdollisesti myös vakoojina. Lisäksi monet ulkomaiset sijoittajat hyötyivät Saksan romahduksen myötä ostamalla itselleen saksalaista teollisuutta pilkkahinnalla sodan jälkeen. Tällä kohdalla haluttiin turvata, että saksalainen teollisuus ja talous kuuluisi oikeaoppisesti Saksan kansalle. Mitään rasismia ei tässä ole, niin kuin virallisen historian aivopesu opettaa. Kyseessä on vain oman kansan ja valtion edun ajamista, joka kuuluu terveessä yhteiskunnassa valtionhallinnon tehtäviin.)

9. Kaikilla kansalaisilla on tasa-arvoiset oikeudet ja velvollisuudet

(Sivistysvaltiossa tämä on itsestäänselvyys. Nykyään länsimaissa tämä ei ole itsestäänselvyys eriarvoisuuden lisääntyessä koko ajan. Toiset ovat enemmän tasa-arvoisempia kuin toiset)

10. Ensimmäinen velvoite jokaiselle kansalaiselle on työskennellä sekä henkisesti että fyysisesti. Kunkin yksilön toiminta ei saa olla ristiriidassa yhteisen edun kanssa, vaan työn tulosten pitää olla kaikken kannalta hyödyllistä. Näin ollen vaadimme:…  

(Jokaisen ihmisen on tehtävä jotain työtä elantonsa eteen, omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaa. Henkiseen työhön ja vireyteen kannustetaan.  Työ ei saa olla sellaista, mikä riistää toisia tai aiheuttaa jollekin hyötyä toisten ihmisten kustannuksella. Tämä korkean moraalin periaate on jälleen kerran hyökkäys korruptiota vastaan sekä kansainvälistä riistokapitalismia vastaan. Tälle periaatteelle olisi tilausta niin Suomessa kuin kaikissa muissakin länsimaissa.)

11. Ansaitsemattomien tulojen poistaminen. Velkaorjuuden (korko-orjuus) lakkauttaminen.

(On oikein, että toisten hyväksikäytöllä ansaitun tulon kerääminen, sekä haittaa aiheuttavalla työnteolla vaurastuminen lakkautetaan. Velkaorjuuden poistaminen oli suora hyökkäys kansainvälistä juutalaisuutta vastaan, jonka hallussa koko nykyinen yksityinen rahajärjestelmä on. Saksassa rahanjulkaisuoikeus haluttiin valtiolle, jolle se oikeutetusti kuuluu, eikä siis yksityisille pakeille, jotka nykyään luovat lähes kaiken rahan velan kautta.  Suomi, suomalaiset ja monet muut valtiot ovat nyt velkapyramidihuijaukseen perustuvan rahajärjestelmän orjia, kuten tarkemmin selviää mm. tästä artikkelista: https://totuusbloki.wordpress.com/2013/07/07/velkatalouskapitalismin-suuri-valhe/ )

12. Ottaen huomioon hirvittävän omaisuuden ja veren uhrauksen, jonka jokainen sota vaatii kansalta; henkilökohtainen hyötyminen sodan avulla on julistettava rikokseksi kansaa vastaan. Täten vaadimme kaikkien sodan aiheuttamien voittojen täydellistä takavarikointia.

(Sodista ovat hyötyneet ja hyötyvät edelleen eniten kansainvälinen rahoitustoiminta ja pääoma. On moraalisesti väärin hyötyä taloudellisesti toisten ihmisten kärsimyksestä. Nykyään länsimaissa ja etenkin USA:ssa tämä ei tietenkään ole mikään moraalinen ongelma. Jokainen ammus, varuste ja jälleenrakennuskohde vaatii rahoituksen. Raha tulee yksityisestä kansainvälisen juutalaisuuden hallinnoimasta liikepankista ja se maksetaan veronmaksajien orjatyönä. Tämä kuvio on aina syytä pitää mielessä, kun mietitään kuka hyötyy esim. Ukrainan kriisistä, Syyrian kriisistä tai vaikka ISIS:n vastaisesta taistelusta)

13. Vaadimme kaikkien edelliseen viittaavien teollisuuksien kansallistamista.

(Kun sotateollisuus ja rahoitussektori eivät ole yksityisessä omistuksessa, niin silloin ne eivät myöskään pääse tekemään yksityistä voittoa sodan kustannuksella.)

14. Vaadimme kaiken raskaan teollisuuden voittojen jakoa.

(Distributismin sääntöjen mukaan suuren pääoman voittojen tulee osittain jakautua kansan hyödyksi, jolloin mikään pääoma ei saa liian suurta valtaa valtioon eli siis kansaan nähden. Lisäksi raskas teollisuus on myös tienannut sodan avulla, eli kansalaisten veren kustannuksella. Distributismista tarkemmin artikkelissa: https://totuusbloki.wordpress.com/2014/01/08/distributismi-vaihtoehto-kapitalismille-ja-sosialismille-osa-ii/ )

15. Vaadimme laajamittaista eläkkeiden lisäystä.

(Weimarin tasavallan talouskurimus oli kohdellut pahiten erityisesti vähäosaisia, kuten mm.  vanhuksia. Eläkeuudistuksella pyrittiin turvaamaan eläkeläisten hyvinvointi. Yksi sivistysvaltion mittari on se, miten se kohtelee vanhuksiaan.)

16. Vaadimme hyvinvoivan keskiluokan luomista ja siitä huolehtimista. Suurten toimitilojen (varastojen) kunnallistamista ja edullista vuokraamista pienille yrityksille, yritysten sekä valtion, maakuntien ja kuntien välisillä sopimuksilla. 

(Distributismin oppien mukaisesti valtion tulee tukea erityisesti pienyrittäjyyttä ja rajoittaa suuren pääoman valtaa. Näin ollen pienyrittäjyyttä haluttiin tukea, sillä tämä toiminta luo valtion hyvinvoinnille ja keskiluokan menestymiselle edellytykset.  Suuren pääoman tukeminen sen sijaan hyödyttää vain harvoja ja johtaa pienen pääoman aina vain vaikeampaan kilpailulliseen asemaan oligopolien menestyessä. Suomessa suuren pääoman lobbaama valtionhallinto on tehnyt pitkään vahinkoa suomalaisille pienyrittäjille suuren pääoman hyväksi. Tilannetta on pahentanut EU:lla kiihdytetty byrokratia, joka lisää yrittäjyyden kustannukset niin korkeiksi, että voittajiksi selviytyvät vain suuren pääoman edustajat.)

17. Vaadimme maauudistusta, joka tukee meidän tarpeitamme; lakia joka mahdollistaa maan vapaan pakkolunastuksen julkiseen hyötykäyttöön, maan verotuksen poistamista sekä kaikenlaisen maalla keinottelun estäminen. 

(Maa-alueet haluttiin toisaalta hyödyntää tarvittaessa yhteiseen hyvään sekä myös mahdollistaa edullinen verovapaa maaomistus pienyrittäjyydelle, eli jälleen kerran tukea pienyrittäjyyttä distributismin oppien mukaisesti. Maaomistuksella käytävällä keinottelulla tapahtuva toisten riistäminen ja liiketoiminnan hankaloittaminen haluttiin estää. Maaomistusta oli erityisen paljon keräytynyt suuren pääoman piireille, jotka olivat voineet ostaa itselleen paljon maata pilkkahintaan toisten ahdingon seurauksena.)

18. Vaadimme ehdotonta taistelua niitä vastaan, joiden toiminta on vahingollista yhteistä etua kohtaan. Kansallisille rikollisille, koronkiskureille, keinottelijoille ja niin edelleen tullaan langettamaan kuolemantuomio rotuun ja uskontoon katsomatta.  

(Laajalle levinnyt korruptio ja valtion mädättäminen sekä kansan kurjistaminen voitiin kitkeä pois vain tiukalla lainsäädännöllä ja toimenpiteillä. Rangaistus oli kaikille sama kansallisuuteen katsomatta.)

19. Vaadimme Saksan tapaoikeuden korvaamista Roomalaisella oikeudella. 

(Roomalainen oikeusjärjestelmä oli ollut vallitseva järjestelmä saksalaisilla alueilla useiden vuosisatojen ajan ja sen korvanneen BGB:n eli siviilioikeuslakikirjan katsottiin sisältävän paljon vaikutteita lakiasioissa päätösvaltaa pitäneiltä korkeassa asemassa olleilta juutalaisilta ja vapaamuurareilta. Korruption vaikutteet haluttiin kitkeä pois laintulkinnasta, mutta tätä kohtaa ohjelmasta ei kuitenkaan lopulta toteutettu, vaan joitain kohtia BGB:tä pyrittiin vain tulkitsemaan uudella tavalla.)

20. Valtio on vastuussa kansallisen opetusjärjestelmän perusteellisesta uudistamisesta, jotta jokainen kyvykäs ja ahkera saksalainen voisi saada korkean koulutuksen, joka mahdollistaa johtavissa asemissa toimimisen. Kaikkien oppilaitosten opetuksen tulisi olla käytännön kansalaistoimintaa tukevaa. Vaadimme, että valtio kustantaa köyhien perheiden lahjakkaiden lasten opinnot vanhempien asemaan ja ammattiin katsomatta. 

(Korkea koulutus on tärkeää, jotta tavalliset kansalaiset voivat ottaa valtion ja kunnallisen johdon hallintaansa, kuin myös yritysjohdonkin. Mikäli korkea koulutus on saatavilla vain rikkaille, lisää se silloin vain pienen vallitsevan eliitin valtaa valtiossa.)

21. Valtion tulee huolehtia kansallisesta hyvinvoinnista ja terveydestä suojelemalla äitiä ja lasta, kieltämällä lapsityövoiman, rohkaisemalla fyysisen kunnon ylläpitoon säätämällä lain urheilu- ja liikunnanopetuksesta sekä tukemalla kaikkia organisaatioita, jotka liittyvät nuorten fyysisen kunnon ylläpitoon.   

(Lapsilla ja nuorilla tulee olla terveellisiä ja hyödyllisiä harastuksia ja valtion tulee tukea tällaista toimintaa, koska se vaikuttaa suoraan kansanterveyteen. Tällä pyrittiin estämään sitä, että nuoret eivät päätyisi norkoilemaan kadulle päihteiden kanssa ja syrjäytymään yhteiskunnasta.)

22. Vaadimme vanhan palkka-armeijan lakkauttamista ja kansallisen armeijan perustamista. 

(Kansallinen armeija on oleellinen osa itsenäisen valtion puolustusjärjestelmää, koska se on ulkopuolisesti riippumaton ja valtion eli siis kansan palveluksessa toimien kansan puolesta, eikä vain rikkaan upseerikunnan etujen mukaisesti)

23.Vaadimme laillista puuttumista lehdistön kautta tapahtuvien valheiden levittämiselle. Saksalaisen lehdistön luomiseksi vaadimme, että:

a) Kaikkien saksankielisten sanomalehtien kirjoittajien ja työntekijöiden tulee olla saksalaisen rodun jäseniä.

b) Ei-saksankielisten lehtien tulee saada erityislupa valtiolta julkaisua varten. Niitä ei tule julkaista saksankielellä.

c) Ei-saksalaisilta on lailla kielletty kaupallinen hyötyminen saksalaisista julkaisuista sekä kaikenlainen vaikutus niihin. Rangaistukseksi säädetään tällaisten julkaisujen lopettaminen sekä toimintaan liittyvien ei-saksalaisten välitön maasta karkoitus.  Yhteisen edun vastaiset julkaisut ovat kiellettyjä. Vaadimme laillista puuttumista kaikkeen taiteelliseen ja kirjalliseen tuotantoon, jolla on tuhoava vaikutus kansalliseen elämään sekä kaikkien tähän toimintaan syyllistyvien organisaatioiden kieltämistä.

(Massamedia ja kulttuurielämä ovat olleet aina tärkeitä tekijöitä ihmisten mielipiteiden muokkaajina. Perinteisesti tämä ala oli Saksassa pitkälti juutalaisten hallinnassa ja omistuksessa, mikä näkyi siinä, että uutisoinnissa leviteltiin kansainvälistä juutalaisuutta ja siionismia tukevia valheita ja propagandaa. USA:ssa juutalaisomisteinen lehdistö puolestaan sai saksalaisista kerrotuilla valheillaan kansan kannattamaan sotaa Saksaa vastaan ensimmäisen maailmansodan aikana. On yleisesti tiedossa, että tänä päivänä kansainvälinen media on vahvasti juutalaiseliitin hallussa, ja uutisia luetaan heidän haluaman suodattimen lävitse.)

24. Vaadimme uskonnonvapautta kaikille valtiossa oleville uskontokunnille, kunhan ne eivät ole vaaraaksi valtiolle tai toimi vastoin saksalaisen rodun moraalista käsitystä.

Puolue itse toimii positiivisen kristillisyyden puolestapuhujana, kuitenkaan sitomatta itseään tunnustuksellisesti mihinkään uskontokuntaan. Se taistelee ympäröivää juutalais-materialistista henkeä vastaan ja on vakuuttunut, että valtiomme eheytyminen voidaan saavuttaa vain tällä toimintaperiaatteella: valtion etu ennen yksilön etua.     

(Tämä osoittaa jälleen kerran, että kansallissosialistinen Saksa oli kristitty valtio, kuten linkissä oleva artikkeli kertoo tarkemmin: https://totuusbloki.wordpress.com/2013/10/13/kansallissosialistinen-saksa-oli-kristitty-valtio/

Tästä kohdasta voidaankin tehdä nopea johtopäätös, että juutalaisuus koettiin uhkaksi valtiolle, sekä oli saksalaisen moraalin vastaista.

Väitteet natsi-okkultismista ovat siis valheita, joihin median aivopesussa usein törmää. Juutalaisuus on itsessään kristinuskon antiteesi, koska se kieltää Jeesuksen messiaanisuuden. Sen sijaan, juutalaisuus perustuu äärimmäisen rasistiseen Talmudiin, joka kiroaa Jeesusta ja kumoaa käytännössä kaikki kymmenen käskyä. Talmudin juutalaisuus perustuu yksilön ja erityisesti juutalaisuuden palvomiseen ja heidän maailmanvaltansa tavoittelemiseen.  Kautta historian juutalaisuus on aina ollut kristinuskon vihollinen farisealaisten ajoilta asti, eikä mikään ole muuttunut tähän päivään mennessä. Ainoastaan länsimaiden siionistiset kristityt on saatu kuvittelemaan, että juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa ja Israel luvattu maa.

25. Tämän kaiken toteuttamiseksi vaadimme valtiolle vahvaa keskushallintoa, rajoittamatonta valtaa parlamentille koko valtion ja kaikkien sen organisaatioiden suhteen sekä valtion- ja ammattikamareiden luomista lakien täytäntöönpanemista varten liittovaltion kaikissa osissa. Puolueen johtajat lupaavat, mikäli tarpeellista, uhrata omat henkensä näiden yllä mainittujen kohtien toteuttamiseksi.

(Kansallissosialistisen Saksan johtajat joutuivat lopulta uhraamaan elämänsä taistellessaan kansainvälisen juutalaisuuden hallitsemia valtioita; USA:ta, Ranskaa, Iso-Britanniaa ja Neuvostoliittoa vastaan. Tämän seurauksena vallitseva maailmanjärjestys perustuu materialismin ja yltiöindividualismin yllyttämään valkaorjuuteen ja moraalin sekä kansakuntien ja kulttuurien rapautumiseen.)

Kategoria(t): Yleiset aiheet | 32 kommenttia

Ebola on vaarallinen huijaus

Länsi-Afrikassa käydään parhaillaan pelottelukampanjaa, jotta kuumeeseen sairastuneet ihmiset menisivät lääkäriasemille, jossa he todellisuudessa saavat ebolan ”hoidon” yhteydessä. Ihmiset Afrikassa ovatkin alkaneet välttelemään hoitokeskuksia ja kansainvälistä apua, koska se tietää kuolemaa.

Kadut ovat täynnä mainoksia, joilla ihmiset saadaan uskomaan ebolan-vaara. Jos ebola olisi todellinen uhka, niin ei tällaista mainoskamppanjaa tarvita koska uhka olisi silloin itsestäänselvyys ihmisten sairastuessa joka puolella.

ebola is real 1

ebola is real 2

Kansainväliset sionistimafian uutistoimistot ovat mukana juonessa ja levittävät valheellisia uutisia, jotta paniikki leviäisi myös länsimaissa.

Tässä pikkupoikaa pyydetään näyttelemään ebolan uhria CNN:n uutisissa:
ebola is real 3

Tässä isä valittaa poikansa kärsivän ebolasta vaikka hän selvästi näyttelee. Myöhemmin isä poistuu paikalta rahatukku kädessään palkkana valheiden levittelemisestä:
https://www.youtube.com/watch?v=CMrSG405R4w

Tässä ebola-potilasta tuodaan lentokoneella ja hoitajilla suojavarusteet. Vastaanottajalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista suojavarustetta. Kyseinen näytelmä on siis huijausta:
ebola ei suojausta

CDC:llä (USA:n tartuntatautien vastainen organisaatio) on patentti ebolasta (patentti nro. US20120251502A1) ja he ovat täysin vastuussa ebolan leviämisestä, eli levittävät sitä itse.

Mahdollisia syitä voivat olla maailmanlaajuisten pakkorokotuskamppanjoiden aloittaminen, joilla saadaan ihmiset pakotettua rokotettaviksi ja juutalaismafiosojen omistamille lääkefirmoille miljardivoitot. Koko lystin tulevat maksamaan tietenkin valtiot eli viimekädessä veronmaksajat.

Lisäksi voidaan esitellä kommunisminmukainen maailmanlaajuinen terveysohjelma YK:n alaisuudessa tähän tyyliin:
http://www.un.org/ebolaresponse/mission.shtml

Kyseessä on Uuden Maailmanjärjestyksen alkusoittoa maailmanvaltiolle, jolla on oleva yhteinen terveydenhuolto-ohjelma, joka tietenkin palvelee kansainvälistä lääketeollisuutta eikä suinkaan ihmisten hyvinvointia.

Parhaillaan juutalaismafia ja CDC leikkivät tulella sillä pahimmillaan heidän pelkokamppanjansa voi ryöstäytyä käsistä ja silloin voi olla edessä todellinen kriisi taudin kanssa. Mutta valitulla kansalla ja heidän palvelijoillaan on varmasti lääkkeet ja rokotteet itselleen valmiina. Ja muille hoito voidaan myöhemmin myydä, kovalla hinnalla tietenkin.

Ebola is real = Al obe Is rael = kaikki tottelevat Israelia

Kategoria(t): Ajankohtaista, Yleiset aiheet | 48 kommenttia

Vapunpäivän ja eurokommunismin salatut taustat

Kuten hyvin tiedetään, juutalaista maailmanvaltaa rakentavat voimat loivat kommunismin ja vapaamuuraritoiminnan työkaluikseen vallan siirtämiseksi vanhan maailmanjärjestyksen vallanpitäjiltä itselleen vallankumouksellisen toiminnan avulla. Kommunismissa pääasiassa huijattiin työväestö tekemään likainen työ juutalaisen eliitin puolesta, kun vanhat valtarakenteet ja monarkiat raivattiin pois tieltä. Vapaamuurarien suhteen motiivit olivat monisäikeisemmät; milloin toimittiin vapauden ja veljeyden nimissä, milloin nationalismin ja itsenäisyysliikkeiden ja joskus taas utopian eli ihannemaailman nimissä. Juutalaiset korkean asteen vapaamuurarit tiesivät kuitenkin koko ajan, että pohjimmiltaan kyseessä oli ja on juutalaisen maailmanjärjestyksen rakentaminen Siionin Viisaiden ohjeiden mukaisesti.

Talmudin juutalaisuuden sormenjäljet näkyvät tästä johtuen näinä päivinäkin vasemmistolaisen aatteen perinteissä kuin myös eurokommunismissakin.

Esimerkiksi työväenjuhlapäivänä pidetty Vapunpäivä eli toukokuun ensimmäinen päivä on taustaltaan jotain aivan muuta, kuin mitä tämän alkoholinhuuruisen juhlan juhlijat yleensä ymmärtävätkään.

Tiedetään, että juutalaisen jesuiitan Adam Weishauptin perustama Illuminaatti- salaseura perustettiin juuri 1.5. Kyseinen salaseura oli keskeisessä osassa järjestämässä Euroopan vallankumouksellista toimintaa 1700-1800-luvuilla.

Aiheesta on kirjoitettu mm. Pirona-sivustolla seuraavasti mukaillen Nikolai Svitkovin tutkimusta Leninin vapaamuurariudesta:

”Juutalaistaustainen Ingolstadtin jesuiittayliopistosta valmistunut Adam Weishaupt perusti Adolph von Kniggen avulla 1. toukokuuta vuonna 1776 Order of Perfectibilists- vapaamuurarijärjestön, joka myöhemmin tunnettiin Illuminaattina. Useiden lähteiden mukaan Lenin, kuten monet muutkin johtavat bolshevikit olivat myös vapaamuurareita ja on esitetty, että Lenin otti tämän vapaamuurareille tärkeän päivämäärän työläisten päivän juhlaksi.

Kaiken taustalla oli ilmeisesti ajatus juhlistaa juutalaisten illuminaattien ja vapaamuurarien voittoa tsaarin Venäjästä.

On tärkeää korostaa, että Lenin ja hänen kätyrinsä eivät ansainneet elantoaan tekemällä työtä, mutta silti heillä oli varaa matkustella ympäri Eurooppaa ja asua hienoimmissa hotelleissa. Leninin myöhempikin toiminta osoittaa, että hän seurasi Adam Weishaupt’in jesuiittalinjaa kaikessa toiminnassaanUseat lähteet paljastavat, että Lenin vihkiytyi vapaamuurariksi ulkomailla vuonna 1908.

Yksi näistä lähteistä on Nikolai Svitkovin perusteellinen tutkimus, joka julkaistiin Pariisissa vuonna 1932. Svitkovin mukaan tärkeimmät vapaamuurarit Venäjällä olivat Vladimir Ulyanov – Lenin, Lev Trotski ( Leiba Bronsteinin ) , Grigori Zinovjev (Gerson Radomyslsky), Leon Kamenev (oikeastaan ​​Leiba Rosenfeld ), Karl Radek (Tobiach Sobelsohn), Maxim Litvinov (Meyer Hennokh Wallakh ), Jakov Sverdlov (Yankel – Aaron Solomon ), L. Martov (Juli Zederbaum ) ja Maxim Gorki ( Alexei Peshkov ) muiden muassa. Myös Stalin oli vapaamuurari ja valmistunut jesuiittaseminaarista Tiblisissä. Virallinen historiankirjoitus väittää virheellisesti, että Stalinin opinahjo oli ortodoksinen eli kreikkalaiskatolinen.

Lenin oli 31. asteen vapaamuurari Art et Travail-looshissa Sveitsissä ja Ranskassa ja kuului myös vain juutalaisille tarkoitettuun vapaamuurarijärjestöön B’nai B’rithiin Zinovjevin, Radekin ja Sverdlovin ohella.” Lähde: http://pirona.fi/?p=2259, ja Nikolai Svitkov, ”About Freemasonry in Russian Exile”, 1932.

Lenin vapaamuurari

(Kuva: Leninin patsas amerikkalaisen vapaamuurariloosin pihalla)

Vapunpäivää juhlitaa tätä nykyä yli 80 maassa. Tämän työväenjuhlan alkuperä ei kuitenkaan ole suoraan varsinaisesti kommunismissa tai edes Illuminaatin perustamispäivässä vaan sen historia ulottuu vielä kauemmas Talmudin juutalaisuuteen, joka lähemmin tarkasteltuna on osoitettu Babylonialaista alkuperää olevaksi mysteeriuskonnoksi ja epäjumalan palvelukseksi.

Vapunpäivän vietto onkin alunperin juutalainen kabbalistinen rituaalijuhla, jota vietetään Baal epäjumalan kunniaksi. Tämä taas on osoitus kaikille vasemmistolaisille ja kommunisteille tiedoksi, miten heidät on huijattu palvelemaan juutalaisten uskonnollista maailmanvalloitusagendaa. Raamatun Vanhan Testamentin Tuomarien kirjassa juutalaisia syytetään Baalin eli Beelzebubin palvonnasta ja Jumalan hylkäämisestä. Uudessa Testamentissa annetaan myöhemmin ymmärtää, että Beelzebub on itse Saatana ja kuinka juutalaiset alkoivat palvoa Moolokkia ja Saturnusta eli Saatanaa (Ap.T. 7:43). Samasta syystä johtuen numero 6 on pyhä juutalaisuudessa, sillä Saatanan symboli-planeetta Saturnus on kuudes planeetta auringosta, juutalaisten pyhäpäivä on lauantai eli viikon kuudes päivä (sapatti alkaa perjantai-iltana ja loppuu lauantai-iltaan) ja lauantai itsessään on Saturnuksen päivä (Saturday).  Tästä johtuen numero 6 on esiintynyt juutalaisuuden kuuden miljoonan uhrin myytissä, jota leviteltiin maailmassa jo kauan ennen holokausti-huijausta, jonka Nurnbergin näytösoikeudenkäynti kuitenkin lopulta sementoi viralliseen historiankirjoitukseen.

Vapunpäivän Baalin palvonnan babylonialainen alkuperä paljastuu mm.  kelttiläisessä ja wiccalaisessa Beltane-pakanajuhlassa, jota vietetään toukokuun ensimmäinen päivä. Beltane sanan ”Bel” -osa on peräisin babyloniassa palvotusta Baalista. Talmudin juutalaisuus (babylonian Talmud) on samaa epäjumalien palvontaa ja sen perinteet ovat juutalaisten babylonian historiassa ja kuningas Salomonin epäjumalan palvonnassa. Nykyaikainen Talmudin juutalaisuus on siis samaa babylonialaista mysteeriuskontoa, jota farisealaiset harjoittivat eli käytännössä Saatanan palvontaa. Se on vain naamioitu tavallisten juutalaisten ja ei-juutalaisten keskuudessa vanhan testamentin eli Tooran Mooseksen opeilla. Yleinen uskomus onkin, että Babylonian historiallisten vaiheiden jälkeen  juutalaiset lopettivat kaiken epäjumalanpalvonnan ja perustivat seurakunnan Mooseksen oppien pohjalta. Kuitenkin Babylonian Talmud käytännössä kumoaa kaikki Mooseksen kymmenen käskyä ja Mooseksen ajan opeista onkin säilytetty modernissa juutalaisuudessa lähinnä ajatus Jumalan valitusta kansasta, jonka avulla edistetään juutalaista ylivalta-ajattelua ja rasismia ei-juutalaisia kohtaan.

Juutalaisuuden uskonnolliset johtajat pyrkivät edistämään tämän ylivalta-ajattelun mukaista messiaanista agendaa, jonka mukaan kaikki maailman valta ja varallisuus tulee kuulumaan juutalaisille. Rikkaat juutalaissuvut tietenkin mielellään omaksuvat tämän uskonnollisen filosofian itselleen, sillä se takaa heille koko heimon avustuksen rikkauksien ja vallan säilyttämisessä ja keräämisessä.

Beltane juhla

(Kuva: Beltane juhlan juuret ovat Babylonialaisessa Saatanan palvonnassa)

Bel eli Baal on tunnettu myös nimellä Bel Nimrod (Bilu Nipru). Nimrod oli puolestaan Babylonin (Baabelin) tornin rakentaja ja Jumalaa vastaan kapinoiva hallitsija eli siis eräälainen Lucifer/Saatana-symboli myöskin. Vanhemmissa Raamatun käännöksissä todettiinkin, että Nimrod asetti itsensä Jumalan tilalle sen sijaan, että olisi nykykäännöksen mukaisesti hallinnut Jumalan armosta (1. Moos. 10:9).

Jos Babylonian Talmudin juutalaisuus jätti jälkensä kommunismiin, niin samoin on laita myös nykyisen eurokommunismin kohdalla, jonka alullepanijana on edelleen sama kansainvälinen juutalaisuus, joka mahdollisti kommunismin synnyn ja nousun maailmassa. Euroopan Unioni on väline, joka tuhoaa kansallisvaltioita kommunistisen ideologian mukaisesti ryöstämällä niiden itsemääräämisoikeuden ja talouspolitiikan vallan keskittämisen ja byrokratian avulla. Jo nyt kansallinen päätöksenteko on siirtynyt suuressa määrin EU:n korruptoituneelle keskushallinnolle lobbareita vilisevään parlamenttiin, jonka tekemisistä tavallisilla kansalaisilla ei ole juurikaan mitään tietoa. Siinä missä Neuvostoliitto laitettiin äkillisesti pystyyn väkivaltaa hyväksi käyttäen, niin Euroopan Unionia puolestaan toteutetaan Marxilaisen Frankfurtin Koulukunnan mukaisella ”hitaalla marssilla”, jossa muutokset kohti kommunismia tehdään niin hitaasti ja huomaamattomasti, että tavalliset ihmiset eivät edes ymmärrä ja huomaa yhteiskunnan kehityksen todellista luonnetta, vaan pitävät sitä ikään kuin luonnollisena kehityksenä, joka on seurausta ympäristön ja yhteiskunnan muutoksesta.

EU Babylon juliste

(Kuva: EU:n virallinen juliste, jossa Baabelin eli Babylonian keskeneräinen torni, taivaalla EU-tähdet ovat kabbalistisessa viisisakara-asennossa)

Euroopan parlamentti

(Kuva: Euroopan parlamentin Louise Weiss-rakennus, joka muistuttaa ulkomuodoltaan Babylonian keskeneräistä tornia)

Suomessa eurokommunismia edistävät käytännössä kaikki valtapuolueet, mutta erityisesti tässä on kunnostautunut Kansallinen Kokoomus, joka jälleen kerran saavutti vaalivoiton vuoden 2014 eurovaaleissa. Kokoomuslaiset onkin huijattu juutalaisen agendan edistäjiksi yhtä totaalisesti, kuin työläiset ja kommunistit aikoinaan huijattiin. Pahimpia harhaluuloja uusliberalismilla aivopestyillä kokoomuslaisilla ovat mm. uskomukset, että EU parantaa kansainvälisen kaupan ja Suomen yrittäjien menestymisen mahdollisuuksia. EU:n vaikutukset ovat kuitenkin juuri täysin päinvastaiset, sillä lisääntyvä sosialismi, verotus, direktiivit ja byrokratia syövät pienten- ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä. EU varmistaa sen, että valtioilla ei ole omaa rahapolitiikkaa, jolloin kaikkien valtioiden rahajärjestelmä perustuu kansainvälisen juutalaisen yksityisen pankkitoiminnan velkaponzihuijauksella tapahtuvaan rahan luontiin, mikä johtaa jatkuvaan velkaantumiseen ja sitä kautta verojen kiristämiseen ja yksityisen omistamisen alasajamiseen, eli siis kommunistisen ideologian mukaiseen yhteiskuntaan. Loppujen lopuksi Euroopan Unionin päätöksenteosta pääsevät parhaiten hyötymään ne, joilla on tarpeeksi varallisuutta kamppanjoida omia asiamiehiään parlamenttiin sekä myös maksaa siellä lukemattomien lobbareiden toiminta. On sanomattakin selvää, että pienet- ja keskisuuret yritykset eivät tähän resursseiltaan pysty, vaan taloustaantuman kurjistaessa niitä ne joko kuolevat tai päätyvät suurpääoman omistukseen ja suurpääoma erityisesti liikepankkien johdolla on tietenkin täysin juutalaisten käsissä.

Kategoria(t): Yleiset aiheet | 104 kommenttia

Valtamedia aivopesun työkaluna

Ihmisten mielipiteiden ja ajatusmallien muokkaamisessa tärkeimpiä tekijöitä ovat tunteisiin vetoaminen ja jatkuva toisto. Tämän vuoksi valtamedia on yksi vallankäytön merkittävimmistä välineistä, sillä juuri se mahdollistaa tunteisiin vetoavan tarkoitushakuisen viestinnän laajalle yleisölle. Jatkuvan toiston tekniikalla saadaan ihmiset omaksumaan mediaa ja maailmanpolitiikkaa hallitsevan eliitin asettamat mielipiteet, niin että ihmiset alkavat lopulta itse levittämään ulkoa-annettua maailmankatsomusta ja eriävät näkemykset puolestaan tuomitaan poliittisesti epäkorrekteiksi laumakäyttäytymisen tukemana.

Tämä median rooli huomioiden on syytä aina tarkastella uutisointia hyvin kriittisestä näkökulmasta, jotta ymmärtäisi mikä on kulloinkin uutisoinnin todellinen perimmäinen tarkoitus, minkälainen vaikutus sillä halutaan saada ihmisiin ja ketkä ovat olleet uutisen lähteinä ja levittäjinä.

Kun tiedetään, että monet maailman merkittävimmät uutistoimistot ovat juutalaissukujen hallinnassa ja täynnä värvättyjä vapaamuurareita, niin on sanomattakin selvää, että uutisointia käytetään näiden valtaryhmien oman agendan ajamiseen. Propagandan levittämisestä tekee erittäin tehokasta se, että monet paikalliset uutistoimistot käyttävät tiedonlähteinään suuria kansainvälisiä uutistoimistoja, kuten esim. Reutersia, New York Timesia, BBC:tä, ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä. Näin valheellinen ja subjektiivinen viestintä saadaan leviämään ympäri maailman äärimmäisen helposti.

Tyypillisesti valtamediassa on pidetty yllä valheita erityisesti kansallissosialistisesta Saksasta ja pyritty demonisoimaan se jatkuvalla median aivopesulla, jotta aina uudet sukupolvet saadaan omaksumaan haluttu ajatusmalli. Kansallissosialistinen Saksa irtautui maailmaa hallitsevan juutalaisjohtoisen pankkieliitin ikeestä ja juuri sen vuoksi totuus kansallissosialismista on hallitsevalle eliitille ja sen maailmanjärjestykselle erittäin haitallinen.

On merkille pantavaa, että harvoin näkee uutisia kommunistien hirmuteoista, Stalinin ja Maon terrorista tai vaikka kansainvälisten pankkien osuudesta maailman sotiin ja taloudellisiin ongelmiin. Sen sijaan kansallissosialistisesta Saksasta uutisoidaan säännöllisesti hyvin kyseenalaisella tavalla, jopa paljon useammin kuin monesta ajankohtaisemmasta aiheesta. Aivopesun systemaattisuus tulee hyvin ilmi pelkästään jo tarkastelemalla valtamedian uutisointia Suomessa vuoden 2014 alkupuolella, josta seuraavaksi esimerkkejä kommenttien kanssa:

8.1.2014 YLE TV1: Historia: ”Hitlerin synkkä karisma OsaI.” Kolmiosainen BBC:n dokumentti, missä päivitellään kuinka saksalaiset valitsivat johtajakseen Hitlerin, joka vei heidän maansa kohti tuhoa. Kuten yleensä BBC:n dokumentit, niin tämäkin pohjautuu täysin voittajavaltioiden valheelliseen historiankirjoitukseen.

9.1.2014 Iltalehti: ”Hitchcockin karmiva natsidokumentti keskitysleiriltä julkaistaan.” Jälleen kerran mustamaalataan natsit karmivilla keskitysleireillä. Jutussa jätetään tietenkin mainitsematta, että Bergen-Belsenin leiri ei ollut mikään tuhoamisleiri, eikä siellä ole väitetty olevan joukkotuhovälineitä edes virallisen historiankirjoituksen mukaisesti. Leirin uhrit kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen, jota liittoutuneiden toteuttama Saksan
huollon pommitus edesauttoi. Lisäksi kyseinen Hitchcockin filmi on julkaistu jo aikoja sitten, mutta silti siitä valheellisesti uutisoitiin ennenjulkaisemattomana aivan kuin saataisiin vain tekosyy levittää uutista.

13.1.2014 Iltasanomat: Uutinen Brittisotilaasta, joka olisi voinut ampua haavoittuneen Hitlerin ensimmäisessä maailmansodassa ja olisi ehkä sen tehnytkin, jos olisi tiennyt kuka hänestä tulee. Uutisella halutaan ylläpitää myyttiä Hitleristä pahana ja rikollisena johtajana.

14.1.2014 Helsingin Sanomat: Iranin uutistoimiston mukaan avaruusnatsit ovat johtaneet Yhdysvaltoja jo vuodesta 1945 ja Natsi-Saksa liittoutui avaruusolioiden kanssa jo toisen maailmansodan aikana.
Tässä nähdään taas malliesimerkki aivopesusta. Jatkuvaa toistoa, ja pyritään vain luomaan mitä mielikuvituksellisempia uutisia, joiden ainoa tehtävä on saada lukija alitajuisesti assosioimaan kohde (tässä tapauksessa kansallissosialismi) negatiivisten asioiden kanssa.

16.1.2014 Iltasanomat: uutisoi vanhasta haastattelusta, jonka Hitlerin sisko antoi vuonna 1959. Otsikossa mainitaan että kaikki tekivät mitä Hitler tahtoi, vaikka myöhemmin uutisessa paljastuu, että sisko viittasi tällä lasten intiaanileikkeihin Hitlerin lapsuudessa. Tällä halutaan luoda kuvaa Hitleristä tyrannina, jota kaikkien oli sokeasti toteltava. Päivän pakollisen natsi-uutisen tarjosivat lähteiden mukaan juutalaismedia: Washington Post, BBC, The Guardian, Telegraph

25.1.2014 YLE, Ulkomaan uutiset: Uutisoidaan, että natsi-johtaja Heinrich Himmlerin yksityiskirjeet ovat löytyneet erikoisesta paikasta, Israelista juutalaiselta keräilijältä. Kopiot aineistosta on toimitettu Saksalaiselle Dier Welt lehdelle. Saksan valtionarkisto todennut kirjeet aidoiksi käsialan perusteella. Suurin osa aineistosta on Himmlerin ja hänen vaimonsa välistä tavanomaista kirjeenvaihtoa, joskin uutisen mukaan niistä näkyy Himmlerin ”pakkomielteinen juutalaisviha”.

Uutisessa jälleen valehdellaan, että Himmler oli juutalaisten joukkomurhaamisen pääarkkitehti ja että oli vastuussa miljoonien juutalaisten ja muiden vankien murhaamisesta. Tämä siis jälleen mainittu propagandanomaisesti, vaikka itse uutisen aihe eli kirjeet eivät millään tavalla liity mihinkään murhaamiseen eikä niissä väitetä olevan mitään todisteita väitetystä joukkomurhasta, joka on siis pelkkää propagandaa ja valhetta.

26.1.2014 Iltalehti, uutisoi saman uutisen Himmlerin kirjeistä, jonka YLE julkaisi päivää aikaisemmin. Kuin varmistaakseen, että propaganda menee varmasti perille. Jälleen kerran uutisessa jankataan Himmlerin olleen vastuussa yli miljoonan juutalaisen joukkomurhasta, vaikka mistään todisteista ei puhuta mitään. Itseasiassa ote Himmlerin ja tämän vaimon välisestä kirjeenvaihdosta antaa vain viitettä, että kyseessä on ollut koko ajan juutalaisten ajaminen pois maasta, eikä heidän tuhoaminen: ”Nämä juutalaiset, milloin tämä lauma häipyy täältä, että voimme nauttia elämästämme” (Margarete mietti päiväkirjassaan marraskuussa 1938).

26.1.2014 Iltasanomat: uutisoi ruotsalaisen Aftonbladetin julkaisemaa uutista, jossa Majdanekin keskitysleirimuseon työntekijän syytetään levittävän kaupungissaan juutalaisvastaisia materiaaleja. Uutisessa mainitaan, että materiaalien levitystä on ollut jo vuodesta 2010 asti, mutta nyt siitä täytyy tehdä uutinen, jota levitetään kansainvälisessä mediassa. Ja propagandan luonteeseenhan kuuluu, että Majdanekin leiri on mainittava kuolemanleirinä, ilman että lukijoille avataan mitä siellä on todellisuudessa tapahtunut.

Iltalehti 6.2.2014 Iltalehti: Saksassa vuodelta 1941 peräisin oleva laki uutisoidaan asiantuntijoiden mukaan ”epäoikeudenmukaisuuden perikuvaksi”. Jälleen kerran on hakemalla haettu jotain, jonka avulla voisi näyttää kansallissosialistisen Saksan huonossa valossa. Löyhän sanatulkinnan perusteella tehdään uskomaton johtopäätös, että miesten oli lain vuoksi helpompi saada tuomio taposta ja naiset sen sijaan saivat helpommin tuomion murhasta. Tästä vedetään heti propagandistinen johtopäätös, että natsi-Saksassa suosittiin vahvimpia. Uutisen on laittanut levitykseen sionistien ja vapaamuurarien BBC.

Iltasanomat 15.2.2014: Tutkijoiden mukaan natsit aikoivat käyttää hyttysiä tautien levittämiseen. Tämäkin uutinen vaikuttaa jälleen päivän pakolliselta propaganda-annokselta. Keskitysleireillä varmasti tutkittiin tauteja, sillä ne piinasivat sekä leirejä että Saksan armeijaa, joten lääketieteellinen tutkimus oli varmasti tarpeellista. Se, että tutkimuksen mukaan tauteja olisi levitetty hyttysten avulla pudottamalla niitä lentokoneesta vihollisen alueelle kuulostaa niin älyttömältä idealta, että kyseessä on selvästi jälleen juutalaisten propagandaa. Eivätkö myös Saksalaiset sotilaat altistuisi tälle vaaralle, sillä hyttyset eivät valikoi uhrejaan. Ja kuinka hyttysten leviämistä voisi muka kontrolloida? Hitler oli muutenkin kieltänyt kemiallisten aseiden käytön, joten tällainen toiminta ei sopisi hänen ajatusmaailmaan. Propagandauutisen levittivät maailmalle vapaamuurarien ja juutalaisten äänitorvet; The Guardian ja BBC News.

Edellä mainitut valtamedian uutisoimat älyttömyydet antavat kuvaa siitä, kuinka systemaattista on ihmisten aivopesu median avulla. Internetin aikakaudella tiedonvälityksen monopoli ei ole enää suurten mediatalojen yksinoikeus, vaan tiedon levittäminen on käytännössä mahdollista kenelle tahansa. Koska tiedon levittämistä ei pystytä tällä hetkellä estämään, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jää valheiden ja harhauttavan tiedon massiivinen levittäminen kontrolloitujen ja sponsoroitujen vaihtoehtomedioiden kautta, kuten esim. Alex Jones ja Info Wars, Verkkomedia ja monet muut. Kun totuuden sekaan sekoitetaan valtava määrä valheita ja harhautusta, niin silloin vaihtoehtomediaa seuraavan ihmisen on vaikea enää ymmärtää mikä on totta ja mikä ei. Totuus menettää lopulta uskottavuutensa, kun ihmiset omaksuvat asenteen, että kaikki vaihtoehtoinen tiedotus on valhetta ja humpuukia.

Viimeisin ja ehkä absurdein esimerkki median välittämästä valheesta on tullut esiin Ukrainan kriisin yhteydessä. Helsingin Sanomat ja monet muut mediat näyttävästi uutisoivat 3.3.2014, että Tsekin entinen ulkoministeri Karel Schwarzenberg vertasi Vladimir Putinia Hitleriin. Tämän entisen poliitikon mielipide oli yhtäkkiä niin tärkeä, että se piti levittää laajasti kaikkien tietoisuuteen. Ilmeisesti monen muun nykyisen poliitikon ja suuremman valtion päämiehen mielipiteet eivät olleet asian tiimoilta yhtä tärkeitä, koska niitä ei uutisoitu yhtä näyttävästi. Ukrainan tilanteessa siis monet vertaavat nyt harhaanjohtavasti Putinia Hitleriin ja samaan aikaan Venäjän media syyttää Ukrainan nationalisteja fasisteiksi ja uusnatseiksi. Toisin sanoen siis ”Hitler-Putin” vastustaa Ukrainan ”natseja”. Kuulostaako tämä rehellisesti sanottuna järkevältä? Äärivasemmistolle ja kaikille juutalaisten hallitsemille liikkeille on ollut tyypillistä aina syyttää itse aiheuttamistaan ongelmista fasisteja ja natseja. Tämä kertookin vain suoraan siitä, että Ukrainan kriisissä noudatetaan vanhaa Hegelin taktiikkaa, jossa kumpaakin vastapuolta hallitsee sama kolmas taho, joka luo kriisiin haluamansa loppuratkaisun ja selviää siitä ulos ainoana voittajana.

Putin Hitler

Putin: entinen KGP:n mies, joka ihailee kommunistista Neuvostoliittoa ja Stalinia, sekä elää sulassa sovussa Venäjän hyvinvoivan juutalaismafian ja oligarkkien kanssa. Hitler vertaus lähinnä osoittaa ihmisten täydellisen tietämättömyyden asioiden todellisesta luonteesta. Kiitos median onnistuneen aivopesun.

Kategoria(t): Yleiset aiheet | 158 kommenttia